Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 

Polvivaralta

25.12.2009 - 17:26

Joulupäivään kuuluu hyvä ruoka, läheiset, rauhoittuminen, yhdessäolo sekä ajantappaminen. Miehän oon toteuttanut tätä joulun LOISTOKASTA plaania niin täydellisesti kuin vain ihminen ikinä pystyy.

Komiasti oon yksikseen lämmitellyt kotosalla takkaa ja riuhtonut jouluruuaksi mirkrossa höyrytettyjä kananmunia majoneesilla. Välistä oon internetissä pyörinyt hullun vimmalla ja kyllästyttyäni viikannut kaikki juoksuvermeet näppärään värijärjestykseen. Miehän oo koskaan ollut minkään sortin jouluilija SAATANA -olisipa aina juhannus tai etes vappu.

Päivällä tein sen eilen mainitsemani 3+15VL+3 treenin. Vallan hyvin pystyi tiestöllä riuhtomaan, sillä PeräBerberiassa pakkanen kipusi 18 asteeseen ja irtolumet oli tamppaantuneet melko tiiviiksi. Sarva piti hyvin, joten luukutin vedot oksennusrajalle -siinäpä teille joulumieltä PERKELE.

Pimeinpänä ja kylminpänä aikana vuotta on mukavaa muistella kesän kirmaamisia. Muisteloksi kesän kirmausreissuilta laitetaan valokuva paistumaan, ettei vaan TOTUUS pääsisi unohtumaan.

Koomista tämä Kamiksen kuvaaminen. Etäisyys valittu sopivasti ja vielä tiukka polvivara, ettei vaan pääsisi käsi liikoja tärräämään. Onneksi sentään ei ole irtomikkiä, jolla voisi tökkiä klyyväriin ja kysellä: "miltäs nyt tuntuu?".

 
asicsrun kirjoitti 25.12.2009 - 18:59
onko Paavo Nurmi puolimaraton ja about 1.10
miten Kamis jo maalissa
ForrestG kirjoitti 25.12.2009 - 19:22
Tämä kuvauksen ihmelapsi on niin KINGI, että puolikaskaan ole kuin 10km:ä.
Reader kirjoitti 26.12.2009 - 05:37
Kamis ei turhaan zoomaa kameralla, kun voi käyttää manuaalizoomia eli liikuttaa ruumistaan ja jalkojaan / käsiään. Oikeaa ruumiillista kuvausta!
ptp kirjoitti 26.12.2009 - 18:00
tuossa kuvassa Kamiksen jalkovälistä pilkottaa jotain? Vai onko joulusahti sumentanut näköni?
ForrestG kirjoitti 26.12.2009 - 19:42
Sisäshortsia pilkottaa. Ei ihan täysin sumentanut.
pietari kirjoitti 28.12.2009 - 08:18
Kuviin on selkeesti lisätty erotiikkaa uuden vuoden kunniaksi?
Jussi K kirjoitti 28.12.2009 - 09:30
Erotiikkaa? Köyhän miehen erotiikkaa, näyttää olleen aika kylmä päivä...
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

n.29-vuotias wannabe maratoonari kertoo elämänsä sekoiluista.Elikkäs siis täällä mie kerron treenamisesta ja vapaa-ajastani. Molemmat ovat saakelin tylsiä, mut jotkut sairaan huumorintajun omaavat, ehkä löytävät surkuhupaisia piirteitä. Jos vielä jaksat jatkaa lukemista, niin LÄMPIMÄSTI suosittelen hoitoon hakeutumista!!

--------------------------------------

Mikäli joku asia VITUTTAA tai NÄRÄSTÄÄ kutkulleen, niin voit vaikka avautua:

forrestg78(fat)gmail.com

Eläkä luulekkaan, että viittisin vastata joka kitinään SAATANA!!

 
Faktaa

free web counter  

free web counter

 

 

Raaston jälkeen

Ja erittäin raastavissa tunnelmissa

Juoksu-uran tavoite:

HOLY MISSION
Laittaa Kamis ja Tero K. konttaamaan maraton alusta loppuun.

ForrestG:n Protestilista
- HCM ja HCR (molemmat ihan perseestä ja vieläpä saman järjestäjän kisoja VITTU)
- Mikkeli (ja kaikki savolaisten järjestämät urheilukisat)
- Salmonella (Ebola-ravintolasta)
- Pikkujoulut
- Sonera (Kapitalistis-svedulainen)
- Parturi Lime
- Adidas (hiertää palleja -myös niiden kengät hiertää palleja)
Luuseroinnit

Keskeytykset:

Joutsenossa 2006, 27 km kohdalla

Hampuri 2007, 21 km kohdalla

Tukholma 2008, 19 km kohdalla

VITUN LUUSERI,

mutta silti:

Idolista

Tässä tulee mun idolit (eivät ole missään järjestyksessä)

- Anssi Raittila (Armoton)

- Yrjö Pesonen (7krt kultaa SM maraton)

- Paavo Pystynen (rankka harjoittelija)

- Idoli R (2 krt kultaa sm maraton, medianäkyvä kiiltokuvapoika)

- Kamis (kaljaa kurlaava kestävyyskone)

- Keskisalo (herkkä loppukiri)

Koodi
eXTReMe Tracker