Eilen lupailin vähän tarinaa iskee. Pienen pieni riski oli johonkin kuolemattomaan tarinaan Kamiksen elosta, mut säästelen niitä ns pahan päivän varalle. Vastavuoroisesti heitän tähän loppuun pläjäyksen minkä jouduin kirjoittamaan työpaikalla omasta "normipäivästä". En kyl tiedä mihin tarkoitukseen se piti kirjoittaa, enkä tiedä muutenkaan juuri mitään, mutta ainakin VITUN monta tuntia tätä värkkäsin. Alunpitäen mun suunnitelmissa oli johdatella tarina Peeti "liippanonin tulihelvetti":n, Kaki Khamisksen & Neanderilaisen idiootteihin kohelluksiin, mut annoin säälin käydä oikeudesta ja kirjoitin melkein paikkaansa pitävää.
Eli tässäpä tämä:
"Rajavartijan työ on minulle kutsumusammatti. Minuun kolahtivat rajavartijoiden maine hyväkuntoisina luontoihmisinä ja mielikuva entisajan ammattimiehistä vartioimassa metsän keskellä valtakunnan rajaa. Nykypäivänä rajavartijan arki on jotain aivan muuta, kuten tämä kurkistus keskivertoon työpäivääni aamuvuorossa paljastaa.
Ennen työpäivääni aloitan aamuni lenkillä. Juoksen aamuvarhaisella 10-15 kilometriä, kuten varmasti jokainen meistä teräskuntoisista ulkomiehistä. Lenkin jälkeen sotken tuulispäänä pyörällä töihin. Työpaikalla otan pikasuihkun, pistän varusteet niskaan ja hiimailen alakertaan, jossa aamuhetki tahtoo yleensä olla vapaamuotoista tarinointia samalla, kun vaihdetaan vuoroja yövuoron kanssa.
Toimin työssäni ulkomiehenä. Tärkein tehtäväni on valvoa, ettei kukaan kulje rajanylityspaikan kautta ilman, että käy passintarkastuksessa. Passintarkastuksessa vartioimme haukan silmin, ettei tällaisia suuren luokan rikoksia pääse missään vaiheessa tapahtumaan, vaikka toisinaan vastaan tulleet rikkomukset voivat johtua ihmisten tietämättömyydestä. Esimerkiksi kerran ajoin hälytysajoneuvolla kiinni auton, joka ajoi suoraan rajaa kohti välittämättä tarkastuspisteestä. Tiedustellessani syytä moiseen kiireeseen autoa kuljettanut punatukkainen neitonen kertoi olevansa menossa tulliin töihin. Vaikka suuntana oli Svetogorsk, oli neitokaisen aikeissa kuitenkin jäädä Pelkolaan töihin - onhan se "rajaselkkauskin" yksi tapa aloittaa virkaura täällä.
Passintarkastukseen ohjaamisen lisäksi puhallutan kuljettajia ja tarkkailen, missä kunnossa ajoneuvot ovat. Varsinkin venäläisten menopelit ovat ulkomiehelle loputon aarrearkku, sillä heillä ei ole samanlaisia katsastuskäytäntöjä tai talvirengaspakkoa kuin Suomessa. Opastaessaan ihmisiä rajanylityksessä ulkomies on kuin elävä liikennemerkki.
Ulkohommissa aamukahveilla alkanut hervoton jutunheitto jatkuu edelleen. Varsinkin vanhemmilla virkaveljillä on kova huoli siitä, miten passintarkastuksesta selvitään tulevaisuudessa, kun eläkepäivät korjaavat miehistöstä pois kaikki alan rautaiset ammattilaiset. Heillä riittää aina nykyajan nuorille kerrottavaa menneistä vuosikymmenistä, jolloin partiot olivat vähintään 36-tuntisia ja polkupyörällä ajettaessa oli pidettävä varmuuden vuoksi suksetkin jalassa – luonnollisesti täyspakkaus kulki kätevästi selässä ja rajakoira vielä tarakalla. Nämäkään koettelemukset eivät olleet "vanhojen hyvien aikojen" rajavartijan taimille liikaa, vaan se riivatun rajakoira vielä keljuili tarakalta ja tietysti sen keljumaisimman vartiopäällikön ääntä imitoiden. Näiden vanhojen panttereiden pelko ammattitaidon tason murenemisesta on niin suuri, että erityislaki "vanhojen" passintarkastajien eläkeiän lykkäämisestä 65 ikävuoteen on alkanut tuntua kelvolliselta idealta. Täytyy kyllä myöntää, että 29-vuotiaana rajavartijana olen jonkinlainen väliinputoaja: en pärjää aloitteleville rajavartijoille yöjuoksuissa, muttei minua vielä kelpuuteta vanhempienkaan herrasmiesten joukkoon päivittelemään nykypäivän turmeltunutta menoa.
Vaikka olen ulkomies, ei minun tarvitse päivystää jatkuvasti taivasalla. Esimerkiksi lounasta odotellessa tarkistan sähköpostista herra johtajien käskyt. Siinä vaiheessa ollaan päivän parhaan hetken kynnyksellä - kun sanotaan, että armeija marssii vatsallaan, sama pätee myös meihin rajavartijoihin. Emännät tarjoilevat meille ensiluokkaista sapuskaa samalla, kun pääsemme keskustelun makuun samojen kollegoiden kanssa kuin aamukahveilla. Ja JÄLLEEN saamme kohdata yhdessä uhkakuvat vanhojen panttereiden hiipumisesta sukupuuttoon.
Lounaan jälkeen saatan siirtyä ulkona liikennemääristä riippuen maasta lähtevien pisteeltä maahan saapuvien puolelle. Tällöin ylläpidämme tullimiesten kanssa työparitoimintaa: rajavartija suojaa tullitarkastuksia tullimiesten koskemattomuuden säilyttämiseksi. Monelle suomalaiselle Venäjän-matkaajalle esimerkiksi viinapullo on pyhä asia, ja kun se koetetaan ottaa pois, suomipoika saattaa heittäytyä aggressiiviseksi. Samalla kun tulli katsoo tulijan tavarat, rajavartija huolehtii, ettei ajoneuvosta löydy luvattomia henkilöitä. Puutumme rikkomuksiin ensisijaisesti huomautuksilla ja lievimmissä tapauksissa opastuksilla, muttemme myöskään jätä sakottamatta, jos aihetta ilmenee.
Päivä kuluu rattoisasti, kuten aina aamuvuoroissa yleensäkin ja kaikki hyvä loppuu aikanaan, kuten myös ulkomiehen työpäivä. Joskus on "tilastoihin" tullut merkintöjä runsaasti ja joskus hieman vähemmän, mutta sehän ei ole pääasia, vaan se, että jokainen asiakas on päivän kuluessa saanut saman kohtalon ja päässyt nauttimaan passintarkastuksen riemusta. Silloin ulkomiehen päivä on ollut onnistunut."
Kommentit