Tällä viikolla oon vetänyt vain aamua iltaa 12-15km lenkkejä. No sehän on ihan perseestä, mut eipä nyt kehtaa olla ihan mitäänkään tekemättä. Tänään sit VITTUUNNUIN tohon ykstotisuuteen, että arvelin tempasta vähän pitempää ja lönköttelin 25km.

Kylläpähän taas korpesi kohtuu napakasti meikäläisen habitusta. Nimittäin oon vähän yrittänyt muuttaa taas juoksutekniikkaa, tällä kertaa taas yritän saada kiihdytettyä frekvenssiä lyhentämällä askelta, ja samalla yritän saada enemmän voimaa käyttöön pakara-, takareisi- ja lantioseudulta. Ekat 10 km meni suht ok, kunnes tuli ihan HELVETILLINEN polte lantioon ja perseeseen. VITTU, tuntui jotta nyt hapottaa ihan SAATANASTI. Melkein olisi voinut kuvailla tunnetta siten: tuntuu kuin PERSE räjähtää. Toivottavasti lihaksisto tottuu pian tähän muutoksen. Ainakin tuntuisi, että olisi helpompaa juosta kovaa lyhkäsemmillä askelilla tökkimällä kuin harppomalla.

Eipähän tässä mitään muuta, motivaatio on montussa, mut ei se mitään. Ainahan mulla syksyisin vähän on motivointiongelmia....