Rupesin lukemaan Julma Juhan blogia ennen Kalevan Kisoja. Jutut ovat napakoita, kantaa ottavia sekä kriittisiä. Varmasti suuri osa suomalaisista niitä ristiriitaisin tuntein niitä lukeekin. Kansan suuri ikoni päästelee suustaan sellaisia möläyksiä, ettei moni uskaltaisi moista julkisesti tehdä. Silti osassa kirjoituksessa saattaisi vaikka olla perääkin, jos sattuisi asioita paremmin tuntemaan. Näin ainakin luulisin perusjanttereiden ajattelevan. Monessa kirjoituksessa on HELVETISTI järkeä -ainakin mun mielestä.

Kieltämättä muutamissa kohdissa hieman havaittavissa oman egon pönkittämistä ja henkilökohtaisuuksiin menoa. Oman erinomaisuuden esille tuominenhan ei ole Suomalaisittain sallittavaa, sillä mehän ollaan ihan PASKOJA -kaikessa. Totuuden nimissä sanottakoon, etten mie ole TODELLAKAAN mikään toisia neuvomaan henkilökohtaisuuksiin menoista, saati kritisoimaan ylipöhöttyneen egon pönkittämisestä SAATANA. Tarkemmin ajatellen, en ole oikeestaan mistään asiasta kykeneväinen toisia neuvomaan, puhumattakaan kritisoimisesta, mut mitäpä luonteelleni voin.

Arvostan vahvoja mielipiteitä, jos ne osataan perustella hyvin, vaikka olisinkin erimieltä kyseisistä asioista. Enkä nyt sano, että olisin erimieltä Väätäisen esittämiin mielipiteisiin vaan yleisesti ottaen.

Väätäisen blogissa on hieno piirre, että hän sanoo suoraan; jotta nämä asiat on päin VITTUA, ja näin tekemällä asia voidaan korjata. Ei rupea vain kitisemään, kritisoimaan ja itkemään, jotta: "VOI VOI kaikki on vain päin PERSETTÄ", kuten esimerkiksi itse sorrun hyvin monesti, vaan siellä tulee kritiikin jälkeen korjausehdotus.

Se mikä tuolla suuremmin pistää silmään ja VITUTTAA on, jotta olisihan voinut jättää mielestäni valmennettavien sairaskertomukset luettelematta (urheilu->Suomalaisen kestävyysjuoksun mahdollisuudet). Ainakin olen sitä mieltä, jos olisin ollut valmennettavana jollain ja sairaskertomuksia tuolleen julkistettaisiin, niin pataan MÄTTÖ talkoot siitä pikaisesti seuraisi SAATANA.

No joo, ei mulla oikeestaan ollut mitään asiaa, vaan kirjoittelin ajankuluksi.

Tänään ohjelmassa hemmottelua aamulla, päivällä ja illalla.