Ei JUMALAUTA  eilen sorruin tekemään jotain sellaista mitä en IKINÄ oo ennen tehnyt, enkä kyllä varmasti ihan heti ole uudestaan tekemässä SAATANA. Sen verran eilen iltamassa kädet tärräsivät ja pää oli tyhjänä, etten ruvennut tuntojani ihan tuoreeltaan tilittämään. Olisi saattanut jokunen väärin kirjoitettu kirosanan puolikas eksyä sepustukseen.

Käytiin nimittän Manu-miehen kanssa Immolan salilla vähän taasen höntyämässä joutavia. Manun piti lallatella matolla perusmättöä ja meikällä oli ohjelmassa soutuaparaatin raiskaamista vetoloiden muodossa. Mietiskelin mielessäni, jotta nakuttelen sellaisen 5*2000mjeetriä ja varmastihan paukut riittää vielä päällisiksi sellaiseen 2-6*1000metrin iloitteluun.

Eipähän siinä mitään, meikä nakutteli verryttelyt tauluun ja rupesin temuamaan koneeseen kierroksia. Eka 2k meni 7.09 olo suht ok. Toka 7.06 liian kovalla alulla ja kuoleman fiiliksellä. Paita  lensi kaaressa hevonvittuun ja olo oli kuin turkkilaisessa saunassa. Kolmas 7.04 eikä fiilikset ainakaan parantuneet, seuraavankin vielä rimpuilin samoihin ja olin ihan valmis lopettamaan. Viimoisen sain nyvittyä kurkkussa tuntuvan oksennusrefleksin tahdissa aikaan 7.01 ja tein päätöksen etten enää koskaan souda yhtään vetoa SAATANA.

Saattepa arvata kuinka monta tonnia vielä lallattelin tän setin päälle?! Tasan nolla kappaletta, hyvä jotta verrytellä kykenin. Olen kummiskin eläissäni pari kertaa käynyt vetoja juosten tekemässä, mut enpä muista koskaan tunteneeni treeneissä samanmoista VITUTUSTA kuin eilen. Kokonaisvaltainen kuvotuksen ja voimattomuuden tunne koko kropassa, ja joka PERKELEEN vedolla näät kuinka paskasti vedit edellisen nykäyksen. Ihan PASKA laji, sanon minä.

Tänään heräilin siinä lounasaikaan ja kävin temppuilemassa 11km+kp. Iltamassa kävin taas veivaamassa soutulaitetta tunnin. Ensimmäisen kutsun sain jo Sulkavan soutuunkin, mut kieltäydyn kohteliaasti PASKAAN kuntoon vedoten.

Huomenna jos aamulenkki sujuu mallikkaasti, niin saatan kokeilla iltamassa perusmättöä (ja ainakin sata kilometriä) PERKELE.