Joo, siinä pöydällähän makoilin muumiona ja hoiturit rupesivat lataamaan verenkiertoon mömmöjä. Ekaksi työnsivät vissiin 50ml/h adrenaliinia(tai jotain vastaavaa). Ei potkinut kummoisesti kulmaan, vain hieman nousi syke. Nostivat annosta 100ml/h, eikä taaskaan kummoinen vaikutus, joten annoksen koko nousi 150ml/h. Siinä oltiin jo tovi, mut mitään rytmihäiriöihin viittaavaa ei ollut. Anoastaan syke hakkasi reilun 100 lyönnin kantturoissa.

Hetki jytistelyä kuunneltuaan kirurgilta tuli määräys nostaa annos 200ml/h tuntumaan ja hoitsut kyselivät, jotta kuulivatko oikein. Kyllähän he kuulivat ja kohta menikin myrkkyä ruhoon kutkulleen. Syke nousi taas ja kurkkua alkoi vähän painamaan, tunne oli kuin rytmihäiriössä, mut tunsin silti, että rytmihäiriö ei ole vielä "päällä". Taas odoteltiin melkoisen pitkään eikä mitään -mua alkoi vähän jo VITUTTAMAAN, sillä pelkäsin jotta turha reissu tällä kertaa.

Kirugi käskytti lisäämään annosta 250ml/h ja tuntemukset olivat kohtuullisen hassut. Päätä rupesi puristamaan ja kurkkua ahdistamaan. Vissiinkin verenpaineet kohtuullisen korkeella. Syke nakutteli väliin siellä 160 haminoissa vaikka vain makoilin ihan letkuna, sinänsä villiä.

Melko pitkän tovin jälkeen kirugi nostatti annosta 300ml/h ja mielenkiinnolla odottelin tuntemuksia. Sinänsä VITUTUS oli noussut jo sfääreihin, sillä olin melkoisen varma, ettei tästä hommasta tuu yhtään mitään. Taas odoteltiin...

Aikansa odoteltua kirurgi määrää sulkemaan adrealiinin ja lykkäämään atropiinia tippaan. Olo pysyy yleisesti suht hassuna, päätä puristaa ja kurkkua puristaa sekä kuivaa. Tovin atropiinia koneeseen lykittyä tulee vielä käsky lykätä sekaan adrenaliinia se 300ml/h. Eipähän siinä, ollaan makuullaan ja kuunnella ku sydän takoo hyvin likellä maksimejaan. Yritän vielä kaiken lisäksi ajatella VITTUMAISIA asioita, sillä nehän yleensä laukaseevat myöskin rytmihäiriön. Tällä kertaa mielikuvitukseni ei ole tarpeeksi villi...

Kirurgi käskee tuomaan sellaisen käsivoimia kehittävä puristuslaitteen ja sanoo; jotta runtaa ainoalla vapaalla kädellä vielä lisää rasitusta kroppaan. Miehän teen työtä käskettyä. Käsi ihan hapoilla runttaan, mut eihän meikäläinen mitään suurempia pysty, ku käsivoimat ovat suhteellisen PASKAT ja piakkoin koko käsi kylpee maitohapossa.

Tätä kestää HELVETIN pitkään ja mie oon maani myyny, sillä nyt oon viimeistään sata varma, jotta turha reissu maalikylille PERKELE. Lopulta kirugikin antaa periksi ja ilmoittaa, että nyt voi lopettaa mömmöjen laskemisen tippaan. VITUTUS kohoaa sfääreihin ja vähintäänkin suunnittelen iltamassa maksimi kännin ottamista. Aineiden tulo lakkaa ja sykekkin alkaa laskemaan...

Syke laskee suht nopeasti sieltä 175 lyönnistä alle 100 kanturaan ja silloin tunnen kuinka sydän käy lepattamaan. Tarkistan monitorista jotta syke kipuaa sinne 110 pintaan ja kirurgi kysyy toisesta huoneesta: "onko tuttu tunne". Vastaan: "On, nyt tunnostaa kuin normaalisti rytmihäiriössä". Kirurgi tuumaa jotta näkyy sen vertaa viivat säkenöivän, että nythän on toivottu tulos. Sairaanhoitajat suorastaan hihkuvat riemusta, ja kyllähän itseäkin vähän helpotti.

Aikansa rytmihäiriötä paikannettuansa kirurgi tulee ja hoitaa oikeeta aluetta sydämestä, vissiinkin mikroaalloilla tai jollain muulla systeemillä.

Tämän jälkeen tuskainen liimapaperien repiminen, tuntemus vastannee Brassi vahausta. Myöskin pistopaikkaa pitää painaa tovi, sekä laitetaan sidettä päälle, ettei laskimo käy liiaksi vuotamaan.

Jatkuu...