Eilen rupesi VIIMEISEN kerran ahdistamaan, tämä ERITTÄIN paljon murinaa ja purinaa aiheuttanut rahattomuus. Tällä kertaa ahdistus nousi suunnilleen sinne statosfäärin ja mesosfäärin taitteeseen. Kävin tätä rahattomuudesta johtuvaa ahdista hoitamaan suuremmoisella mainoskamppanjalla. Surffailin netin poikki ja pinoon, kunnes löysin sopivan kumppanin tähän hillittömään rahastuskamppanjaan. Nappasin googlelta muutamat koodit talteen ja läiskin helkkaristi mainoksia vähän jokaiseen nurkaan.

Mie vaan oon sen vertaa hanukki bittinikkari, etten enempää näitä markkinointiviestejä saanut näkymään. Ahneuksissani rupesin survomaan mainoksia liki jokaiseen välikköön, mut tämä blogipohja jotensakkin hylkii meikäläisen koodaamista. Yrittänyttä ei laiteta, ja aion kyllä kuorruttaa tän, NIIN runsaasti mainoksilla ettei toista moista ole koomin nähty, kunhan vain keksin miten tätä vehjettä lopun viimein koodataan. Muutenkin päivittelin blogin väriskaalaa meikäläisen visuaalisen puusilmän mukaiseksi.

Aamusella kävin vähän hölkyttelemässä, vain huomatakseni ettei jalka kestä YHTÄÄN paremmin sitten viime näkemän. Tämä viime näkemänhän tarkoittaa sitä, jotta meikäläisen massiiviseksi turvoneen mahan takaa en ole jalkateriä ihan äsken nähnyt, pilistä puhumattakaan.

Päivällä läksin scootterilla kouhottamaan kohden sisäliikuntamestoja. TIETYSTI lunta muisti sataa sen vertaa ramakasti, jotta vetäsin scootterilla oikein kunnon lipat. Voin vakuuttaa, että tunne on melkoisen villi, kun 40km/h vauhdissa siirrytään kuljettajasta matkustaksi, eikä yhtään peltikuorta ole suojana. Onneksi mitään suurempaa damagea ei tapahtunut, mitä nyt scootterista vähän vilkkua, sekä katetta meni tohjoksi, mut meikäläisen fyysiset vammat olivat minimalistisia. Sekunnin murto-osia ennen lopullista rysähdystä kerkesin toivoa: "jotta nupista nyt suurempaa väliä, kunhan jaloille ei vain käy kuinkaan".

Treenit kulkivat suht asiallisesti, johtuen vissiin kaatumisesta aiheutuneesta adrenaliinipiikistä. Veivasin sisäsauvakävelyä 20minsaa kohvalla teholla ja 60minsaa soutua elikkäs 16200m, eikä tuntunut YHTÄÄN missään. Illalla saatan käydä vielä palauttelemassa sisäsauvakävelyn merkeissä.