Akilles on sillä tolalla, ettei enää tarte SUUREMMIN linkata, sikäli haluan kävellen edetä. Juoksemista en TODELLAKAAN ole tohtinut edes yrittää, sillä ihan varmaa, ettei jalka ei kestä muutamaa minuuttia kauempaa. Kuntoa olen ylläpitänyt korvaavilla, ja niitä olen suorittanut kaksi kertaa päivässä. Yleensä ~1:20 aamulla ja ~1:30 min illalla.

Lajeiksi olen valkannut iki-ihanan sisäsoudun sekä crostrainerin (sisäsauvakävelyn). Punttia olen myöskin nöryyttänyt kuin aikapoika, tarkemmin sanottuna puntti on nöyryyttänyt meikää. Ainakin siinä suhteessa, jotta YLLÄTTÄEN vasemman ranteen jänne tulehtui siihen malliin, että sekin kävi narisemaan myötätunnosta akillesta kohtaan. Tähän väliin voitaneen todeta, että osaapa olla SAIRAAN kipeä paikka sekin. Eikäpä myöskään tartte murjoo mitään ylisurkeeta vemputtelusta kertovaa vitsiä tähän väliin, sillä kyllähän meikäläisen kehittymättömällä huumorintajulla varmaan kaikki on jo lävitte kelattu KIROSANA. Tiettystihän mun kropan passaa muodostaa rasitusvammoja myös korvaavista lajeista -jotenkin tyypillistä luopiomaisuuttaa ruhossani havaitsen.