Tänään oli ohjelmassa kevee päivä, kuten kaikki varmaan jo tiestivätkin. Treenatessa kulku ihan PERSEESTÄ ja muutenkin yleisolo hutera. Sinänsä ihan normaalia, sillä eihän mitään järkeä olisi tehdä kevyttä treeniä, jos kulku olisi priimaa ja tuntemukset kuin liitoon lähtevällä harakalla.

Huomenissa pitäsi taas ahdistella ja jännityksellä odotan kuinka kroppa tästä totaalitäärisestä tahmaisuudesta jälleen tokenee. Monesti on tänä syksynä samanlaisesta väsymyksestä noustu, mut aina vain nousun mahdollinen saapuminen antaa aihetta epäilyksille ja jännitykselle. Huomenna tähän aikaan olemmekin tämänkin suhteen viisaampia.

Viimeisin avainharjoitus menikin sen vertaa hyvin, että koht puoliin saattaisi olla aiheellista pitää jonkimoinen kevennetty jakso, mut millään en vielä malttaisi. Toivottavasti nousua jatkuisi vielä viikon, että joulun tienoolla voisi ottaa muutaman päivän rennommin. Miehän en ole joulua ottanut rennosti sitten armeijan, joten alkaisi vissiin olla aika rauhoittua edes muutamaksi päiväksi. Tai ainakin silleen, ettei nyt ihan joka päivä yrittäisi ympätä paria treeniä.

Muutenkin tuntemukset ovat olleet siihen malliin, että kunto olosuhteisiin nähden juuri parempi pystyisi olemaan. Tämä tarkoitta, että olisi aika antaa kropalle hieman lepoa. Tietysti oman psyykkeeni tuntien, niin hyvä ja toimiva idea teoriassa, mut käytäntö tulee kusemaan ja lahjakkaasti kuten aina.

Eipähän elämässä juuri muuta tekemistä ole, niin mukavaahan TAAS väliin kurkata, jotta mitähän siellä fyysisen suorituskyvyn tuolla puolen tapahtuu PERKELE.