Viime yön nukuin paremmin kuin yhtään yötä viimeiseen puoleen vuoteen. Kävin nimittäin yhdeksän saumaan köntsälleen, ja aamusella olinkin jälkeen kuuden tikkana ryystämässä pikakaffetta nassuun. Hektisen sekä yksinään vietetyn äärimäisen romanttisen kahvitteluhetken jälkeen olinkin valmis tiestölle. Kävin kyntämässä asfalttia reilun kympin ja olihan meno taasen vallan kankeata.

Kotona nakkasin mikrokanamunat raejuustolla sekä kaurapuurot naamariin ja rupesin koheltamaan kotiaskareita. Tämä ns kotiaskareet tarkoittaa kahvimorttelia nenän alle, sekä yletöntä netissä surffailua sohvalla maaten. Aikani askaroituani päätin lähtee kylille touhottamaan. Kattelin jälleen urheilutekstiili-liikkeessä sopivia ryijyjä, popoja sekä rytkyjä. Mitään ruholleni sopivaa kudetta en löytänyt, joten päätin lähteä nauttimaan lounasta paikalliseen ravintolaan. Ruoka oli hyvää ja ennen kaikkea sitä oli riittävästi. Meikällähän on periaate syömisissä kuten myös urheilussa, jotta määrä korvaa laadun.

Syömingeiden jälkeen tulin tuttujen sekä turvallisten kotiaskareiden pariin, ja taisinpa vetää pienet päikkäritkin. Herättyäni olinkin valmis iltatreeniin, ja senhän kävinkin suorittamassa. Iltapäivän epistola oli 3+VL15+3 Aholan vauhtileikittelyradalla. Muistui jälleen mieleen, etten tota mitenkään haluaisi kutsua leikittelyn nimellä. Olipahan fyysisset tuntemukset jälleen niin tiukat, ettei samoja fiiliksiä ole tullut koettua kuin viimeksi sisäsoudun SM-kisoissa, vaikka vauhti oli YLLÄTTÄEN ihan PERSEESTÄ.

Nyt meikäläinen miettii, jotta nakkaisinkohan naamariin yhden vaiko kaksi paistettua kanaa. Onhan meikäläisen elämä hankalia valintoja täynnä PERKELE.