On tullut pohdittua syntyjä syviä viimeiset viikot. Mulla on ollut siipi maassa, koska kestävyyskoneeni tuntui hörpäneen aimokaisen annoksen vettä sisäänsä, tai sitten jotain PASKAA lipsahti kaukaloon, mutta enpähän tarkemmin tiiä minkämoista. Tämä aiheutti suurenmoisen kiinnostuksen puutteen kirjoitteluun, mutta sitäkin suuremman kiinnostuksen sohvalla makoiluun, sekä kattoon syljeskelyyn SAATANA.

Pikkuisen voin kertoilla yleisesti tilanteesta, mutta turhaapa kenenkään on ruveta jeesuselemaan meikäläiselle ylikunnosta tahi mistään sen kaltaisesta oirehdinnasta, sillä olen treenannut 20 vuotta ja juossut yli 130tkm. Myöskin olen OIKEASTI harjoitellut joskus ihan HELVETIN paljon kovempaa sekä enemmänkin.

Olen vetänyt kroppani ylitte varmasti 20 kertaa, tiedän mitä silloin tapahtuu ja tiedän kyllä tunteen. Tiedän melko varmasti, että tällä kertaa ei tapahtunut ylitse vetoa(ei näillä treeneillä), tai sikäli tapahtui, niin se ei ole pelkästään syy -KORKEINTAAN seuraus tai jotain PERKELE.

Tammikuun lopullahan meikälle nasahti sellainen perusflunssa, joka yleensä helpottaa melkoisen pikaisesti(ei kuumetta). Meikällä sattui olemaan sopimoilleen lonkat sen vertaa PASKANA, että päätin pitää pari päivää lepoa ja hoidella kivut siihen samaan syssyyn ns historiaan. Pari päivää makoiltuani alkoi kurkkukipu helpottamaan, ja päätin lähteä treenailemaan.

Virehän treeneissä oli melkoisen vallaton, johtuen huolellisesta palauttelusta, joten maltti oli kuten meikällä yleensäkkin, eli ei malttia laisinkaan. Täräytin 25km kiihtyvää ihan OK, tuntemuksilla ja vauhti oli 3:50-3:35, eikä meno ahdistanut juurikaan. Syke toki kimpoili pikkuisen tapissaan, mutta en ollut huolestunut, sillä sydämeni normaalistikkin reagoi tällä tavalla levon/flunssan jälkeen. Seuraavana päivänä sipasin pari treeniä eli 10km keveetä ja iltamassa 21 perusmättöä, joka taasen lipsahti tehojen puolesta hieman lapasesta.

Tästä harjoitus rytistyksesta alkoikin meikäläisen Via Dolorosa. Sain kroppaani jotain; mitä? sitä en tiedä, mutta vallan VITTUMAISTAHAN se on ollut. Ensiksi iski SAATANALLINEN suojajumi. Koko kroppa oli jumissa/tukossa, ja toki HELVETIN kipeänä olivat mm selkä, lonkankoukistajat, takareidet, nivuset. Em mainitut lihakset olivat sellaisessa tilassa, etten pystynyt juoksemaan alle 5min/km edes parhaimmissa unissani. Villiähän tässä oli se, jotta meikäläinen ei käytännössä juokse koskaan päälle 5min vauhtia, mutta nyt en pystynyt juoksemaan edes yhtä kilometriä alle 5minsaa. Silloin VITUTTI.

Kävin päivittäin juoksemassa pikkuisen, mutta monesti lenkki pruukasi olemaan 10-15km keveetä, eikä voida kyllä puhua, että hauskaa olisi ollut missään vaiheessa. Monesti kävin ns päivän toisen treenin tekemässä salilla rautojen kimpussa, ku punttitreeniin ei PASKA olo pystynyt vaikuttamaan(kohta meneekin penkissä 100kg, mavessa 200kg, syväkyykyssä 150, jotta heilahtaa SAATANA).

Suojajumi alkoi pikkuhiljaa helpottamaan, jonka jälkeen oli sykkeiden aika nousta tappiin. Leposyke kimposi 32->51, perusmättö lenkkien sykkeet 140->165, ja VK-treenejen 155->175. Kaikissa harjoitteissa olo oli TOTAALISEN PASKA.

Lääkärissä ravasin kovasti, eikä lopullista syytä löytynyt. Verta ollaan pullotettu HELVETISTI, ja tulehdusarvot, kilpirauhaset ja kaikki muukin suhteellisen ok. Hemoglobiini 132, kreatiinikinaasi, sekä munuaisarvoissa pientä kohoamaa, EKG napattu pariin otteeseen, eikä siinäkään mitään vikaa.

Muutama viikko sitten pidimme valmentajan kanssa palaverin, ja päätimme skipata kevään kisat järjestään, sillä mitään järkeä ei ole ruveta vääntämään pakolla millään aikataululla ns kuntopiikkiä esiin. Enhän edes tiennyt, kuinka pystyisin treenaaman edes perusharjoittelua normaalilla painotuksella.

Tässä sopassa liotettuna ajatusmaailmani onkin kokenut hirveän mullistuksen. Tähän astihan olen pitänyt fysiikkaani täysin pettämättömänä, se kestää aina ja kuinka paljon tahansa. Rupesin summaamaan kaikkia ongelmiani viimeisen viiden vuoden ajalta, ja tätä pohtiessani tajusin, että enhän mie enää nykyisin kestä juurikaan minkäänmoista harjoittelua. Nerokkaan päätelmän teinkin, jotta nyt vain pitää ruveta olemaan tarkempi, että pystyn harjoittelemaan täysipainoisesti; ilman vaivoja.

Muutenkin on ollut suhteellisen monta kertaa mielessäni, että mikä olisi sopiva Plan B kesän suhteen, sillä sehän on faktaa, että kunto ei mitenkään tule olemaan riittävä kestomatkoille. Olen kelaillut, jotta pitäsikö sitten siirtyä ravaamaan 800-1500 metrin kisoloita, sillä niissähän ei tartte kuntoa juurikaan, ku nehän voi runtata lävitte pelkällä voimalla ja tahdolla -sori vain keskimatkurit, mutta näihän se vain on PERKELE.

Toisena vaihtoehtona on ollut, että pyhitän kesän treenaamiselle. Aloitan uuden treenikauden, kuten syksyllä kuunaan ja vedän sen lävitte huipentaen kuntohuipun SM-maratonille Vantaalle. Tietysti kesällä olisi olosuhteet kohdallaan kovaan treeniin, ja puolikkaita sekä lyhyempiä kisojakin voisi käyttää kovempina harjoitteina kohden syksyä. Tässäkin on toki riskinsä, että puolikkailla ei malta juosta tarpeeksi keveesti ja harjoittelusta saattaa tulla liian kuormittavaa, sillä määrääkin olisi tarkoitus juosta suhteellisen reilusti. Pitänee vielä harkita miten tässä etenisi.

Voin rehellisesti myöntää, että tavoitteellisen harjoittelun lopettamista suunnittelin erittäin monta kertaa silloin, kun sukelsin siellä syvimmissä vesissä, sekä jokaiseen paikkaan koski, eikä mikään meinannut lähteä sujumaan. En tiedä miten harjoittelu rupeaa nyt etenemään, mutta sen vielä tiedän, että vielä en ole valmis antamaan periksi.

Tavoitteet ovat edelleenkin samat kuin aikaisemminkin, joskaan niitä en muistaakseni ole vielä täällä maininnut. Voin hyvällä omallatunnolla lopettaa tavoitteellisen harjoittelun, kun olen saanut yhden SM-mitallin kestävyysjuoksusta (maraton), olen tehnyt 100km:n suomen ennätyksen, sekä olen näyttänyt kuinka helppoa on saada SM-mitalli triatlonissa. Tämä on tavoite, sikäli joku paikka hajoaa etten pysty tavoitteitani täyttämään, niin sille en mahda mitään. Sikäli vain fysiikka kestää harjoitusta, niin psyyke ei anna minulle rauhaa ennen kuin nämä on saavutettu.

Siinä ajatuksen virtaa; en jaksa nytten käydä oikolukemaan. On VITUSTI kirjoitusvirheitä ja typeriä lauserakenteita, sekä tietysti saman sanan toistoa, mutta voi voi...PERKELE.

Eilen ap 10km keveetä, illalla 3+15rento/reipas+3, tänään ap 35km keveetä, iltamassa puntti.