Viime yön valvoin jälleen rajaturvallisuutta, joten tälle päivälle inventoin vain yhden puolipitkän lenkin. Nykyisin olen vetänyt nämä yönvuoron jälkeiset päivät 25-35km välisillä harjoitteilla. Tänään lähdin juoksentelemaan asenteella, että juoksen sen mitä huvittaa ja kiepsahdan sen jälkeen mäkituvalle.

Alkuun elättelin toiveita, että lönköttelisin jotain 30km, mutta matkan edetessä sain itseni vakuutettua, että parempi jättää 25 km:in. Sinänsä voimia olisi varmasti ollut juosta vaikka maailman tappiin, eikä fiilis ollut sinällään PASKEMPI, mutta arvelin jotta tässä vaiheessa syksyä on turhaa hamstrailla enempää, sekä raikastava vesisade, puuskittaisilla tuulella kuorrutettuna ei ainakaan lisännyt kilometrien hamstrailemisintoa.

Huomenissa olisi tarkoitus juosta hieman palauttavan kevyttä, sekä saatan vielä käydä puntillakin. Saas nyt nähdä kuinka intoa sitten piisaa.

Pari viimeistä päivää olen havainnut, että alaselkä oireilee kivulla sekä jäykkyydellä. Yleensä tämä selkävaiva aiheuttaa minulle välittömästi lonkanseudun tuntemuksia, ja niinhän tälläkin kertaa. Vielä ollaan suhteellisen vähäissä vaivoissa, mutta hoitamattomana nämä ongelmat saattavat olla kohtalokkaita. Onneksi on aika varattu osteopaati Oravalle ensi tiistaiksi, joten sieltä saattaisi löytyä helpotusta tähän ongelmaan.