Ortopedi ei tietenkään täyttä vakuutta ja henkeään pantiksi laittanut, jotta jalasta täysin soiva peli tulee, mutta mitäpä tässä nyt olisi muutakaan tehtävissä kuin kokeilla tämäkin kortti. Muutenhan jalka ei tunnu kuntoon tulevan.

Eilen kävin aamusella vetää kevyttä lenkuraa juosten, ja iltamassa menin Endurance Fanaticsin salille soutukonetta jyystämään ja olipaha melkoisen hapokas setti. Soutamisessa kyllä löytää itsestään sellaisia henkisiä sekä fyysisä puolia, joita ei oikeastaan tiennyt itsessään edes olevankaan. Ensinnäkin se on aivan HELVETIN raskasta, koska soutamisessa  yhdistyy saumattomasti kestävyys- kuin voimaominaisuudet, sekä näiden kaikki eri osa-alueet mahdollisimman VITTUMAISELLA tavalla.

Tälläinen äkkinäinen, kun ei osaa vetojen välejä olla tarpeeksi rentona, joten maitohappoa kertyy ruhoon salakavalasti. Lisäksi jokaisella vedolla näyttö kertoo armottomasi ähkimisen tuloksen täysin reaaliajassa, niin sillä saa lisättyä henkistä kuormaa tähän painajaiseen. Soppaan, kun lisätään lajin pitkäpiimäisyys, jonka pystyy maksimoimaan souturasituksen aiheuttamalla kovalla fyysisellä kivulla, niin kyllähän voidaan loppuyhteenvedoksi kertoa, että VITTUMAISUUDESSAAN sisäsoutu on kestävyyslajeista kaikista PASKINTA hommaa. Varmaan myös monipuolisuudessaan kehittävintäkin.

Tälläistä tänään eli 60min/16490m, jos kuvasta ei saa selvää...

.

Löntystelin pääharjoitteen Aholan suunnalla mäkisessä sohjossa, niin hieman alkoi töppönen luistamaan vauhdin noustessa alle @3.40, mutta kokonaisuutena pito oli huomattavasti parempi kuin ei nastoja ollenkaan, karvan alle @3.50 vauhdiksi sain kuitattua 18km:n treenin.

Treeneihin nähden ihan ok tasoa, mutta tarkemmin ajatellen sen vertaa PASKAA vauhtia, että kyllähän tuosta vielä pitää kevääseen mennessä sellainen 15 sekunttia saada pois kilometriltä. Tai saada ja saada, mutta sikäli meinaa kylähölkissä podiumille mieliä, niin parempi tietty rennon letkeissäkin lenkeissä vauhdin olla kuin ennen vanhaa.

Postiin olisi tullut vielä Sarvan D'vil tjsp bootsit. Pitäsi se käydä kuittaamassa poies, kunhan vain joutaisi. Kuulemman mukaan siinä kengässä pitäsi olla juostavuus hyvää luokkaa. Aika näyttänee tämänkin.

Ei kait tässä kaksisempaa asiaa ole. Jalat tietysti säpäleinä, mutta koskapa ne viimeksi olisi täysin kunnossa ovat olleet. Kuitenkin suht hyvällä boogiella voi painaa menemään, kun tietää ettei tartte ruveta turhanpäitten oksennusjodlausta harrastamaan.

Peruskestävyyskautta olen luukutellut, kuten oikean sekä täydellisen harjoitusfilosofian mukaan kuuluu tehdäkkin. Pikkuisen menoa on haitannut akilleksen tulehtuminen sekä selässäkin tuntuisi olevan jonkinlaista jumitilaa. Venyttelyä päivittäin olen lihashuolloksi antanut, sekä jonkinlaista lääkintää, mutta toistaiseksi ei vielä kivutonta päivää ole näkynyt. Uskon kuitenkin sen koittavan, kunhan aikaa vain kuluu tarpeeksi.

Harjoitusohjelmia olen rustaillut tiimille vallan aivot ruvella - no ei vaineskaan. Rehellisesti myönnän, että ohjelmien vääntäminen on varsin tylsää touhua, joskin kohtuullisen paljon aikaa vievää. PK-kauden ohjelmoiminen ei kaksista avaruustiedettä ole, kunhan vain katsoo, jotta rytmitys on juurikin täydellistä sekä kuormittavaa, mutta ei kuitenkaan liian kuormittavaa. Ruuvia täytyy pystyä kiristämään koko ajan. Progressiota ei saa unohtaa, sekä keväällä täytyy olla mahkuja nostaa tasot uusiin sfääreihin.

Edellisen asunnosta aiheutunut oikeudenkäymis-stressi alkaa pikku hiljaa laskemaan, ja olen huomannut kuinka henkinen olotila alkaa olla sopivan muikeassa kondiksessa. Mikään asia ei enää juurikaan VITUTA, ja monet asiat saa minut erittäin hyvälle tuulelle (pl pimeys sekä RÄNTÄPASKA kelit). Sen verran olen nauttinut olotilastani, että jopa muutamaan valmennusdepatiin olen ottanut kantaa sosiaalisessa mediassa. Nautinnokseni huomasin, että sehän oli aiheuttanut joillekkin aivopuruja siihen malliin, että kuulemman mukaan oksennusjodlaamistakin muutaman ihmisen toimesta harrastettu. En ole asiaa itse nähnyt, koska mua ei asia kiinnosta sen enempää.

Puolitiimin voimalla käytiin tänään löntystelemässä erittäin kevyt 25km lenkki, ja siellä tehtiin sellainen havainnointi, että nää hesen sponssaamat geelit on ihan hirveää paskaa, en suosittele.

Vissiin kortisoni sen vertaa potki tulehdusta tieltään, että kipu oli siirtynyt kymmenen senttiä ylemmäs ja suoraan akillesjänteeseen. Tästähän ei tunnetusti hyvä heilu; suorien akillesvaivojen kanssa en jopa minäkään käy pelleilemään. Päätin ruveta viettämään ylimenokautta ja jättää Vantaan väliin.

Metsästelin ja grillailin Pohjois-Arjalassa maireana. Joskaan tämäkään harraste ei oikein ottanut tulta siipiinsä, sillä vettä satoi lähes joka päivä, sekä sankarikoirani Olli ei halunnut toimia oikeen huonostikkaan. Koiran toimimattomuus johtunee runsaasta karhukannasta yhdistettynä rohkeaan sankarikoiraani, joka pelkää lähes ihan kaikkea metsänelukoita pl jänikset ja siitä pienemmät otukset.

Kevyttä n. @5.00 hölkkää pystyin muutamina päivinä tekemään noin 10km määrässä, ja yleensä sikäli matka meni lähemmäs 12km, niin alkoi tuntumaan akilleksessa epämiellyttävää kipuilua, joten lenkit oli parempi pitää lyhkäisinä.

Sitten itse asiaan:

Tiimi lähtee kokonaisuudessaan Vantaalle ja itse vielä arvon lähdenkö vaiko enkö lähde. Minua ei kiinnosta tippaakaan hiippailla tunteja kisapaikan tuntumassa toppatakki päällä, sekä kelloa pällistellen ihmetellä kuinka muut juoksee kuola rinnalle valuen.

Sinänsä viimeisien päivien aikana jalka on näyttänyt sen vertaa paranemisen merkkejä, että ehkä teippaamalla saattaisi kestääkkin maratonin lunkuttamisen. Toisessa vaakakupissa painaa, se että kauden tärkeimmät treenit jäi välistä, eikä suorityskykyä ei saanut nostettua laisinkaan kuten ajattelin, itseasiassa ylimenokauden viettäminen makoilun sekä metsästyksen merkeissä laski kulkuani huomattavasti.

Minä en ole enää vuosiin uskonut Heikkisen lanseeraamaan "pöljään päivään". Olen pitänyt ja pidän sitä surkeana itsensä tuntemisena, paskana valmistautumisena ja huonosti suunniteltuna sekä toteutettuna harjoitteluna. Joskus vielä siihen uskoin, sillä menneisyydessä itselläkin on sattunut muutamia hyviä kisoja odotuksiin nähden. Jälkikäteen analysoimalla olen tullut siihen tulokseen, että asioilla yleensä on syy/yhteys. Silloin vain on ollut tuuria matkassa ja olen vahingossa tehnyt oikeita asioita oikeaan aikaan. Harjoittelet hyvin ja järkevästi, niin tulee hyviä tuloksia kapasiteettiin nähden, teet sen huonosti/tyhmästi niin tulokset ovat huonoja. Mielestäni hyvin yksinkertaista.

Uhosin tavoittelevani Vantaan maratonin voittoa, ja näillä spekseillä pitäisi sukkuroida itsensä sellaiseen hurmostilahan, että voisi lähtöviivalla asennoitua sillä asenteella, että kyllä minä hoidan tämän paskan. Tässä tilanteessa sellainen tulee olemaan hankalaa. Toisena vaihtoehtona olisi, jos antaisi kerran omalle ylpeydelle periksi, ja lähtisi ihan fiilistelemään, sekä tekisi sellaisen fun run tyyppisen hyvänmielen juoksun. Tälläisiä asioita mietiskelen puntaroidessani osallistumista.

Tuskin kuitenkaan viivalla minua fun run hengessä tulette näkemään, mutta jälkikäteen paskan juoksun jälkeen voin toki valehdella sujuvasti, että kunhan tässä vain fiilistelin.

Hieman toki VITUTTAA, että jonkin verran olen nähnyt vaivaa asian eteen, että Vantaalle lähtiessä ei tarvitsisi sössöttää selityksiä jo etukäteen. Olen kuitenkin vertaa löysemmällä asenteella treenaamiseeni suhtautunut, että ihan hyvä matka on ollut tähän saakka, vaikka päämäärä näyttääkin saavuttamattomalta tällä kertaa.

Oma Taivaista lainatakseni olen höykyttänyt tomumajaani kuin Gaddafi Libyan kansaa. Jossain vaiheessa, kun alkanut jostain kintereestä tahi limapussista kuulua VITTUILUA epämääräisen kivun muodossa, niin olen ne VÄLITTÖMÄSTI vaientanut kuin Saddam kurdit Halabjanissa kemiaa hyväksi käyttäen - kortisonilla.

Sen vertaa voin harjoittelusta kertoa, että on kyllä tullut treenattua. Sikäli määrät ja tehot ketä kiinnostaa, niin voisin ehkä referoida ohjelman tällä viisteen 1. liian paljon - kuntoon nähden, 2. liian kovaa - kuntoon nähden.

Sen vertaa voin kertoa, että hengityksen puolesta hölkkävauhdilla kulki ihan mallikkaasti, eikä toi kipeä kantapääkään aiheuttanut ollenkaan häiriötä juoksuun.

Nyt on viikko palauteltu ja huollettu psyykettä kuin myös ruhoa. Nyt on aika tarttua asiaan ja varmistaa, että ruho on valmis lunastamaan uhoamiseni Vantaata ajatellen.

Työt hieman sotkee seuraavat pari päivää viimeisen harjoitteluperioidin aloitusta. Eipä kait sinällään haittaa, vaikka muutaman semisti kevennetyn päivän tähän vielä ottaakin. Kuitenkin tarkoitus on maanantaina palata täysimääräiseen harjoitusrytmiin.

 Nyt on suunnitelmana jättää turhanpäiväinen hölkkääminen vähemmälle, ja keskitytään seuraavat 7 viikkoa oleelliseen, eli nyt haetaan sellaista potkua juoksuun, että Vantaalla ei ole muuta mahdollisuutta kuin kulkea - tai mahdollisuus on toki olla kokonaan kulkematta. Tätä viimeisintä vaihtoehtoa en edes mieti.

Viime viikot on olleet suhteellisen PERSEESTÄ. Mietinkin, jotta jaksaako sitä ruveta ruikuttamaan, mutta koska olen niin hervoton RUIKUTTAJA, niin sama kait se on tännekkin täräyttää. 

Pari viikkoa sitten oltiin PA:n elikkäs Peten kanssa ratalla veivaamassa tulisia vetoja, kuten Kamis asiaa tykkää ilmaista. No meidän tapauksessa vedot eivät kovin tulisia ole olleet, mutta vetoja kuitenkin. Miehän nerouspäissäni lykkäsin jalkaan NB Hanzot kengiksi, elikkäs sellaiset keveähköt kilpatossut. Olen pyhästi joskus itselleni luvannut, etten ikinä radalla juokse kovempaa kuin vain piikkareissa, sillä 2009 Kalevan Kisoissa märällä Mondolla maratontossussa liukasellessa meinasi meikää käydä itkettämään.

Kuitenkin tämän pyhän lupaukseni menin rikkomaan, sillä viime aikoina en ole saanut piikkareilla juoksua rullaamaan mieleisellä tavalla. Johtuu HELVETIN isosta kuormasta jota kannan mukanani, sitä kutsutaan nimeltä (olen)läski, sekä liian heikosta lihaskunnosta, jota kansankielellä kutsutaan PASKAKUNTOISUUDEKSI.

Rupesin etsimään oikopolkua, elikkäs kikkakolmosta vauhtien löytymiseksi, joten kenkävalinta osui Hanzoon. Lopputulemmana oli se, että kyllähän kello hieman myötämielisempi yritykselleni saavuttaa muutama tulinen veto, mutta kantapää taas ei tykännyt siitä yhtään.

Treenatessa en tuntenut mitään normaalista poikkeavaa, mutta verryttelyjen jälkeen autolla kotiin päästyäni en voinut olla huomaamatta kanta-alueen kipua. Enhän vasemmalla jalalla ei meinannut pystyä astumaan. Seuraavalle päivälle oli inventoitu pitkä 36km, jonka jätin suosiolla väliin, sillä rappusien alas tuleminen oli melkoista taiteilua. Välittömästi aloitin kylmähoidon, Voltaren geelillä hölväämisen sekä tulehduskipulääkekuurin. Muutaman päivän jaksoin kuunnella kipuja, jonka jälkeen kävin hakee kortisoonipiikin. 

Nytpä tilanne on sen verran OK kantimissa, että olen juossut kevennetyllä ohjelmalla ja kantapää on siinä kunnossa, ettei juoksua sinänsä ole haitannut, kunhan on vain juossut ns tärkeät harjoitukset.

Alkujaan oli suunnitelmissa vetää suht kovalla kuormalla HCM:lle saakka ja sen jälkeen ruveta hiomaan ylä-aluetta kohti Vantaan maratonia. Nyt kuitenkin menen kisan kerrallaan, eli juoksen HCM:n ja sikäli epätervettä kipua tuntuu jalassa, niin keskeytän ilman suuria tunnontuskia. Mietin sen jälkeen rupeanko huilamaan metsästellen, vai vieläkö yritän saada koiven siihen kuntoon, että olisi mahdollisuuksia Vantaalla startata. Toinen vaihtoehto on, että juoksen pelkästään HCM:n ja sikäli kisan jälkeen jalka on niin kipeä, ettei mitään järkeä, niin siitä metsästyskausi ja lepo. Kolmas vaihtoehto on että jalka on riittävän OK kisan jälkeen, ja muokkaan järkevän ohjelman kohden Vantaata.

Näillä näkymin kuitenkin jalka on sillä tolalla, että yritän ainakin HCM:llä juosta, vielä viikko sitten olin valmis heittämään pyyhkeen kehään. Tavoite edelleen siellä 2.45 haminoissa, mutta katsoo miten kulkua on...

Tietysti nythän pääsee Kamismaisesti näädät nillittimään reteenkutkulleen, että "MINÄ OON AINA TIENNYT ETTEI TOSTA MITÄÄN TULE". Mua ei sinänsä VITTUAKAAN hetkauta moinen nillitys. Voin jo etukäteen sanoa, että tehkää itse paremmin ja nillittäkää sitten. Kuitenkin kaiken onnistuessaan kohdalleen, niin meidän tiimistä HCM:llä on 3 juoksijaa 15-20 sakissa ja lähtökohdat on siinä, että jokainen meistä on HELVETIN iljettävä totaalisen lahjaton läski.

Sitten ketä nillittäminen vähemmän kiinnostaa ja penkkiurheilu hieman enemmän, niin HCM:llä on mielenkiintoinen kilpailutilanne, kun pistätte ForrestGuuri HCM:n seura hakuun ja seuraatte miten kilpailu etenee Peten, Kannisen ja minun osalta. Ollaan kaikki suurinpiirtein samassa maratonin suorituskykykondiksessa. Kanninen ja minä ollaan ehkä pikkaisen paremmalla tolalla hapenotossa, mutta Petellä on raaka kestävyys tällä hetkellä huomattavasti kovempi, kuin muilla. Kannisen kuntoa ollaan pikkaisen paremmin herkistelty ennen kisaa ja Petellä taasen on herkistely ollut vähempää. Itse en oikeastaan ole omalla kohdalla pystynyt muuta tekemään, kuin toivomaan parasta ja luottamaan siihen, että kisassa pystyn olemaan:"niin raaka jätkä ittiäni kohtaan ja sukkuroin itteni hurmostilahan", eli puhtaasti vedän säkällä, tuurilla ja hyvällä onnella. Nytkin makaan sohvalla Kamismaisesti foliohattu päässä, ja odotan josko kosminensuperkompensaatio iskisi.

Joskus herkällä hetkellä sitä käy itseään moittimaan, jotta olenpa säälitävä PASKA, kun ei ole tullut edellisenä syksynä/talvella rakennettua minkäälaista kuntoa ja edellytyksiä treenailla kovempaa, mutta turhaahan sitä käydä ruikuttamaan. Eihän se turhan jatustelu hyödytä yhtään mitään, ja tulipahan välistä nähtyä vähän toisenlaista elämääkin.

Eilen käytiin PA:n kanssa luukuttamassa vähän kovempaa Aholan suunnalla, ja molemmilla sattui vähän huonompi päivä kulkemisen suhteen. Itellä jalat oli hieman heikolla hapella ja PA:n vatsa leipoi kiinni n 10km:n kohdalla, vaikka alkuun näyttikin meno pelottavan vahvalle ja vauhti rennon letkeälle.

Enpä sitten tiedä miten vaikuttaa päällä oleva antibioottikuuri kulkemiseen. Punkin MULKEROHAN tarttui viikko sitten jalkaan kiinni, ja mullahan turposi koko jalkaterä sekä meni aivan helakan punaiseksi. Yleisen joukkohyperventiloimisen siivittämänä, pitihän mun käydä lääkäriltä käydä kuitattaamassa 3 viikon vahva kuuri päälle. Ihmettelinkin yks aamu kun rupesi tekee mieli kuunnella sex pistolsia ihan huimana, jotta mikähän viiraa. No tuntia myöhemmin asia selvisi, kun hokasin jotta punkki oli tarrannut pari päivää aikaisemmin varpaiden väliin.

Viikkokilometrejä en tarkemmin ole laskenut, mutta germiitin ohjelma on näytellyt viimeisille 7 päivälle sellaista 160-195km määriä riippuen viikonpäivästä. Ohjelmoinnissa nerokkaasti päätin tehdä PK1, PK2 ja kilpailuun valmistavan kauden samaan aikaan.

Kilometrejä hieman siellä keräilin, ja tein sellaisen karvahattu ohjelman sinne, että aamulenkit vedän keveesti ja joka toinen päivä vedän iltalenkillä pikkaisen kovempaa. Kuitenkin pidin sen varani, että joka toinen näistä ns kovemmista oli aerobisen kynnyksen tuntumassa ja toinen oli yli. Nämäkin tein yleensä kiihtyvänä. 

Maha oli härön tuntuinen koko reissun ajan, mutta ei älyttömän kipeä, sehän varmaan tuolla itäblogissa reissatessa on vähintäänkin normaalia. Kotiin tultua sitten junttasi melkoisen kipeäksi vatsan eikä vieläkään ole kunnossa. No, mullahan on ollut HELVETISTI vatsaoirehdintaa joskus 2005-2008 välillä, joten en ole ensimmäistä kertaa pappia kyydissä tässä hommassa.

Viimeisinä päivinä yksi pihakoira meinasi haluta pureskella meikäläistä, kun juoksin sen reviirin ohitse, mutta eipä se kaksista naarmua kerennyt saada käteen aikaiseksi. Olin vissiinkin niin liukas hiestä, ettei hampaatkaan kerenneet upota. Yritinhän minä sitä rakkia hakata reteenkutkulleen, ja juuri olin virittämässä monotusta kohdalleen, kun omistaja hyöki väliin.

Mordorissa olen kerennyt lätkytellä nyt viikon ja katselin germiitin ohjelmasta, että kuitenkin liikuntaa on 194km viimeiseen 7 päivään, vaikka joukossa on lepopäiväkin, joten onhan tuota hieman ehtinyt ulkoilemaankin.

Tällä hetkellä en oikeastaan tee minkään erikoisen ohjelman mukaan, vaan katselen muutaman viikon eteenpäin jotta mitähän sitä olisi järkevää tehdä missäkin välissä, ja rusautan tehdä sikäli kroppa tuntuu hyvälle. Välistä sitten pomputan treenejä päivältä toiselle, että saisi kokonaisvaltaisesti kaikki sujumaan hyvin. Tätä on vaikea selittää, mutta saa nähdä toimiiko. Kuitenkin olen yrittänyt enemmän päästä orjallisesta suorittamisesta eroon ja annan enemmän liikkumavaraa ohjelmaan. Eikä mulla sinänsä ole tässä penniäkään kiinni tälle vuodelle, koska totuushan on se, että 3 vuoden juoksutaukoa ei kurota 3kk pikaohjelmalla kiinni mitenkään. Syksyllä sitten voi taas miettiä jaksaako talvella lenkutella, vai pitääkä talven taukoa ja aloitaa keväällä nollasta uudelleen.

Talvella hetken mielijohteesta varasin reissun Bulgariaan ja tarkoituksena oli viettää rantaelämää all inclusive meiningillä vimosen päälle.

Enpä PERKELE arvannut että meikäläiseen iskee #jeesuksenryhtiliike ja minusta tulisi varsinainen #jeesuksenryhtiliikemies. Olin melko varma, että en lähde ollenkaan nahkaani polttamaan Mustanmeren rannalle sillä treenit sujuu kotimaisemissa yleensä paremmin. Mutta ihan viime hetkellä sain motivaatiopiikin,ja pakkasin kamat ja hyppäsin jousille.

Onneksi olin hurmospäissäni vetänyt kohtuu napakasti tehollisesti treeniä, ja ajattelin ettei pahaa tekisi hieman keventää, sekä tehdä ihan perusharjoittelua tovi.

Sunny beach piti vaihtaa Panevon pikku kylään, että treeniolosuhteet olisi kohdallaan, ja eipä tota All inclusiveakaan ole näkynyt. Tätä se #jeesuksenryhtiliike tekee.

Muuten olisi ihan jeeez, mutta aamulenkille pitää lähteä 6-7 aikaan ja iltalenkkiä ei ennen 19 kannata suunnitella. Nytkin vituttaa 36 asteen lämpö...