Iltapäivä menikin rattosasti, ku Kamis kävi hakemassa mut niihin Etelä-karjalan Pm ratakisoihin. Sellainen virkistävä vesisade alkoi jo muutamaa tuntia ennen kisaa ja muutenki fiilikset olivat ihan kohdallaan. Ainut mikä vitutti ihan saatanasti on toi suoliston ja perseen halu toimia täysin itsenäisenä elimenä. Elikkäs vessassa sai rampata noin 18 kertaa päivän aikana. Ja itselläni ei ole siihen mitään sanottavaa paitti siinä tapauksessa, jos haluun hiimailla paskat housussa. Persekkin on jo niin parkkiitunut ainaisesta pyyhkimisestä, jotta olisi ihan sama vaikka pyyhkisin 80 hiomapaperilla. Mitään vahinkoa en saisi enää aikaiseksi.

Joo elikkäs Kamiksen kanssa mentiin Karhumäen tartanille ja siellä heittelin kunnon lämmitelyn Raasto musan tahtiin. Muutamat puskassa käynnit pururadalla ja sit uudet piikkarit jalkaan ja viivalle. Elikkäs ekaa kertaa otin niillä muutaman juoksu askeleen. Varsin hassu fiilinki.

Sit lähtö kajahtaa. Mulla oli selkee taktiikka laadittu. Eli en sorru hölkkäämään jonon jatkona vaan heti täys'hönkä päälle. Ku tiesin, että meidän seuran nuoret kossit on kovia 800 m menijöitä. Otin heti 50 m jälkeen johtopaikan ja lähdin vetämään porukkaa silleen suht ripsakkaan tahtiin. Eka kierros jotain 1.08 ja toinen perään suurinpiirtein samanlainen. Tää mun taktiikka on vaikein mahdollinen taktiikka voittaa kisaa, mut ainut mahdollisuus mulle. Monet kerrat suuruudetkin ovat valineet tän saman taktiikan mut joutuneet pettymään esim Ron Clarke, David Bedford, Paula Radcliffe jne. Mut sen tiesin että mun on pakko yrittää juosta kiritykeiltä jalat alta.

Juoksin kovempaa radalla kuin koskaan ennen. Mut silti Jantunen seurasi mua kuin varjo. Ennen viimeistä kierrosta kuulin, että kyllähän tää vauhti alkaa jo silläkin hengityksen päälle käymään. No kieltämättä ei se munkaan hengitys enää mitään pintahengitystä ollut. Kello soitti viimeisen kierroksen merkiksi ja Jantunen lähti ohi. Yrittää vetää kaulaa, mut mie en perkele anna periksi. Siinä ihan kannassa painan takakaarteeseen saakka. Sit laitan viimeisen Raasto kirivaihteen päälle. Maitohapot tuntuu jaloissa ja korvissa tinnittää. Verenpaine on varmaan 10 kertaa yli suositusten. Pääsen puolittain rinnalle, mut Jantunenkin kirraa. Yritän vielä kiristää vauhtia, mut vauhti on mitä on. Reserveissä ei ole voimia jäljellä yhtään enempää. Maaliviiva tulee metri metriltä vastaan ja Jantunen on mua aavistuksen eellä maitohapot jyllää jaloissa ja koko kropassa...ei perkele miks mie olen näin hidas? Maaliviiva lopettaa meidän Raaston; Jantunen 4.13,04 ja mie 4.13,45 -hävisin kielen mitalla. Perkele että korpee, ensimmäinen loppukiri häviö kohta 10 vuoteen. Ei maratoonarista taida olla 1500 m loppukiri kamppailuun. Huomenna on päivä uusi, mut kosto SE elää...