Tuumailin lenkillä ollessani, milloin ihminen on onnellinen? Mulla on monta muistoa jolloin olen onnellinen tai hyvin onnellinen. Mut yleensä aamuisin omat tuntemukseni ovat normaalia onnellisempia. Tänäänkin nousin vähän jälkeen 7 ja lähdin perinteiselle Vuoksen isolle lenkille kiertämään elikkäs siitä tulee noin 12.7 km. Siinä hölkätessä (ei sitä rehellisyyden nimissä juoksuksi voi sanoo) kattelin ku kaupunki alkaa pikkuhiljaa herätä uuteen päivään. Ja hölkkä alkaa pikkaisen jo muistuttaa juoksua. Niin silloin tuntui hyvälle. Sit tulin kotiin ja tein pienet lihakuntoliikkeet ja venytykset. Pistin puurot tulille ja suihku. Aamiaisen jälkeen juotiin emännän kanssa kahvit ja rupateltiin niitä näitä. Tämä hetki on yleensä mulle päivän paras. Voisinpa pitää nämä rutiinit joka päivä, niin enpä pistäsi pahaksi... 

Emännästä tulikin mieleen...Eilen näytin tän blogin sit emännälle. Tämä tarkoittaa sitä, että juttujen taso pitää nyt yrittää jotenkin pitää vesirajan yläpuolella. Harmillista sinänsä. Niin sillähän oli heti kommentoitavaa noista mun hiertymistä. Ja syynkin selvitti sekunnin murto-osassa. Nähtävästi en ole tarpeeksi aktiivisesti hoitanut miehisiä velvollisuuksia ja nämä hiertymät johtuvat siitä(siis lukasin rivien välistä). Noi naiset ne kyl on varsin omituista porukkaa. Jos vonkaa niin heiltä tulee välittömästi kommentti :"eikö teillä miehillä IKINÄ ole muuta mielessä ku SE YKSI asia?" Ja jos ei vonkaa niin sit vain vittuillaan. Nooh kahta asiaahan mie en koskaan ole ymmärtänyt. Ensimmäinen oli pappa tunturin sytytysjärjestelmä ja toinen on noi naiset.