Iltapala
HELVETILLINEN VITUTUS hiipii pusakkaa, ku arvelin tiristää broilerin koipee iltapaloiksi. Siinähän oli näpsäkästi ohjeena, että 200 astetta ja tunti paistoaikaa. Miehän oon pikkuisen hoppuinen liikkeissäni, niin täräytin lieden maksimiteholle, että koivet kypsyisivät vilhakammin. 300 astetta ja 45 minsaa oli mun masterplan.
PERKELEELLISEN savuamisen noi broilerit ainakin saivat aikaiseksi. Hälyttimet huutaavat sillä teholla, että korvat tinnittää ainakin 2 päivää tän kokkaus-operaation jälkeen. Kämppä haisee ihan etniselle kebab-pitserialle SAATANA. Olo on meikällä mallia -hyva hyva pitsa on VITTUSAATANANVITTU. Ei oo enää nälkäkään...
Insinööriksi
Kesällä 99 oli posti-Pekalla ihan VITULLINEN savotta, ku joutui kantamaan meikän postilaatikkoon HELVETTILLISEN nipun paksuja kirjekuoria. Olin sinänsä onnellisessa osassa, että olin saanut jokaisesta opiskelupaikasta positiivisen palautteen mm kajaanista sairaanhoitajaksi, kotkasta joku tekniikan ihmelapsi, lappeenrannasta maanpuolustusopistoon, joensuusta jotain tekniikka yms. Olinhan käynyt kesällä suht aktiivisesti pääsykokeissa, ja olin harjaantunut melkoiseksi pääsykoe spesialistiksi.
Siinäpähän sitä pähkäilin, jotta mihinkä sitä lähtisi, ku moneen paikkaanhan en voi revetä.
Soittelivat kummiskin vielä tärkeimmästä paikasta eli Pohjois-Karjalan rajavartiostosta kysyen: "mitkäs olisi syksyn suunnitelmat?". Mie kertoilin, että opiskelupaikkoja on, että saatan ehkä lähtee MPO:lle, jos en muuta parempaa tähän hätään keksi.
Rajalta ilmoittivat että olen 8 valitun joukosta, ja jos haluun niin syksyllä voin tulla töihin. Seuraavana vuonna voin hakee uudestaan MPO:lle, ja voin opiskella siellä täysin palkkaeduin.
No PERKELE, eipähän mulle tarvinnut suurempia markkinointipuheita käyttää, olinhan lähtenyt leikkiin sillä asenteella, että rajalta itselleni työ väännän, ja väännänhän sen vaikka väkisin SAATANA -olenhan tottunut saamaan kaiken mitä oikeesti haluun. Pikkupojasta saakka olin rajavartijaksi halunnut, ja tässä olisi tilaisuuteni.
Peruin kaikki opiskelupaikat ja olo oli messevä. Olinhan töissä Storalla, mut työsopimus olisi menossa umpeen syksyllä. Laskeskelin, että melko lennosta voin vaihtaa duunia. Eikä tullut mieleenkään tehdä enää mitään plan B:tä, mullehan oli jo kerrottu, että tervetuloa taloon.
Kului kuukausi ja pari, eikä mitään töiden alkamisesta kuulunut. Soittelin P-KR henkilöstö toimistoon kysyäkseni, että missäs nyt mennään. Sieltäpä ystävällisesti ilmoittivat, etteivät meinaakkaan rekrytoida tänä vuonna enää porukkaa, että turhaan ovat mulle mitään ilmoittaneet. Kysyivät kummiskin luvan, että voivatko laittaa mun paperit menemään Kaakkos-Suomen rajavartiostoon; mie annoin luvan siihen.
VITTU mie olin siinä siklalla, että nyt olisi astalolle, kirveelle ja polttopullolle töitä SAATANA. Seuraava talvi ollaankin ilman opiskelu- tai työpaikkaa SAATANA. Kiitti VITUSTI KYRVÄT; kävi muutaman kerran mielessä.
Mieli hieman maassa rupesin suunnittelemaan välivuoden pitämistä. Siinä vaiheessa en repinyt intoa siitä, että pääsen treenaamaan kuin hullu, mut jotain dokaamis- ja reissaamis-suunnitelmia pyörittelin mielessä. Onnekseni huomasin heti puoliin ilmoituksen paikallislehdestämme Kerjäläisestä, että AMK:n tietotekniikkalinjalle olisi muutamia vapaita paikkoja ja järjestäävät niihin ylimääräisen pääsykokeen. Miehän hätäpäissäni ilmoittauduin sinne.
Taas pääsykoe ruljanssi päälle ja muuan kaveri kyseli: "mitäs jos en pääsekkään, entä sitten". Mie sanoin: "pääsen aina minne haluun, ei ongelmia". Silloin oli itseluottamus tapissaan ja kyllähän se posti-Pekka muutaman viikon pääsykokeiden jälkeen, viimeisen kerran paksun kirjekuoren kämpille roijasi. Eli ei muuta kuin insinöörikouluun SAATANA -no parempi sekin kuin olla ja öhnöttää.
Treenailut olivat suht kevyttä koko kesän. Sellaisia 100km/viikkoja yritin pitää ohjelmassa, mut eihän se tuntunut missään. Eikä kyllä kiinnostanut enempääkään juosta.
Syksyllä aloitin opiskelemaan tietotekniikkaa, ja samalla olin vielä Storalla vartijana. Se oli metkaa hommaa painaa yöllä duunia ja lähtee päiväksi opiskelemaan. Illalla vielä vääntää se pakollinen 15 km lenkki. Treenit ei ainakaan purreet; luulen ma.
Rajalle
Loppusyksystä soittelivat Kaakkosta rajalta; "mitens olisi rajavartijan ura -kiinnostaako?" Mie siihen: "totta HELVETISSÄ kiinnostaa, ei ole minusta insinööriksi ei".
Kutsuivat vielä yhteen ylimääräiseen haastatteluun ja rehellisesti myönnettäköön, että mua oli alkanut VITUTTAA rampata pääsykokeissa, haastatteluissa ja muissa testeissä. Oli nimittäin varmaan 15:sta kerta tänä vuonna näissä merkeissä.
Sitten oottamaan, jotta ottaavatko vaiko eivätkö ota. Itsee ei ainakaan kiinnostanut pätkääkään mikään insinööriopiskelu. Eikä hirveesti opintoviikkojaan kertynyt, muuten opiskeluelämä veti puoleensa, ainakin se kosteampi puoli.
Varmaan kuukauden odottelin ja soittivat K-SR:stä, että huomenna hae varusteet Immollasta ja ilmoittaudu Vaalimaalla. Ei muuta kuin karttakirja kouraan, katotaan missä VITUSSA Vaalimaa sijaitsee ja miten HELVETISSÄ mie sinne pääsen. Eipähän hirveen hyvä maku jäänyt tästäkään rekrytoinnista. Olisihan apinat voineet ilmoittaa vaikka 3 päivää aikaisemmin, ettei kaikkea juoksevia asioita olisi pitänyt yrittää hoitaa n. 20 tunnin varotusajalla.
Seuraavana päivänä ajelin auto pakattuna kohti Kaakkoa ja samalla tiellä olen edelleen, mut tästä kerron jatkoa myöhemmin.
Treenit
ap 11km+6ruskoa, ip 21km kiiht.
Kommentit