Eilissä päivänä uhosin jotta rupeen juoksemaan pitkiä matkoloita, joten kävinhän tokkiinsa veivaamassa vajaan 16km kevyttä. Periaatteessa kevyttä vauhdillisesti kyllä, mut tuntemukseltaan oli sellaista VITTUMAISTA jyyrtämistä. Jalat olivat jäykät sekä väsyneet, sydän hakkasi kuin kolibrin siipi ja muutenkin olo oli kuin ekaa kertaa eläissään juoksevalla.

Eipähän silti, juoksin "pitkän" matkan ja olo on sinänsä tyydyttynyt, sillä tein mitä lupasin. Tietysti 16km lenkki mitään pitkä ole, tarkemmin jos käy filosoimaan niin eilen juoksin tasan 3 metriä, siihen ja mun PASKAAN kuntoon suhteutettuna on suht pitkä.

Tietysti täydellinenhän olo olisi vasta siinä tilanteessa, kun voisin kehua ettei lonkkaan koskenut yhtään, eikä mitään estettä olisi treenata huomenna ja tulevaisuudessa yhtä kovasti kuin ennenkin. Mielessähän toki kaihertaa melkoinen epävarmuus kropan kestämisestä, mut askel kerrallaan -sanoi Gambialainen miinantallaaja.

Illalla saatan kasvattaa hauiksia entistä massiiviisimpiin mittoihin, tai sitten pelkästään venyttelen reteesti. Huomenna yritän kevennellä. Suunnitelmissa olisi kevyt lenkki alle 8km ja iltamassa keveesti kuntopiireilyä.