Toissapäivänä rupesi kartasta syynäämään, jotta missä VITUSSA se rantaruottalaisten paratiisi oikeen lopun viimein sitte sijaitteekaa. Netistä tulostin sormihangallisen paprua ohjeistukseksi, että aamusella osaan edes SUURINPIIRTEIN oikeeseen suuntaan lähtee. Just ennen sadatta huutoraivokohtausta, Saavalainen soitti ja lupasi järkätä meikälle kyydin Tikkurilan asemalta, jos vaikka junalla tulisin. Kyllähän se vain mulle passaa, nimittäin junassahan matkustaminen on ihan OK touhuu, verrattuna autolla eksyilemiseen.

Melkein suoraan päästiin kisapaikalle, eikä edes jännittänyt kuin SAATANASTI , sillä autoon oli lastattu asteen verran "suunnistusvoimaa" Pylvänäisen Pertin muodossa. Joo, no ihan hyvin oikeesti päästiin perille. Ne VITUN rantaruottalaiset eivät vain meinanneet päästää meitä kisakeskukseen...

Verryttelyt heittelin Roivaksen Timpan kanssa ja pientä ennakkospegulointia kävimme kisasta. Eihän meikältä ennen kisaa MITÄÄN järkevää kommenttia saa, jos nyt muutenkaan. Jotain tavoitteista mussuttelin yms normikauraa.

Lähtö tapahtui ajallaan ja tällä kertaa päätin, etten IHAN ekalla 5 km:lla vedä itseeni piippuun. Lallattelin menemään ja yllättävän freesille tuntui eka kierros(kaikkiaan 5 kierrosta). Toisella kiekalla tuli 10 km täyteen ja sen vedin karvan alle 33(ennätys). Tässä vaiheessa oli jo suurin ruuhka tasaantunut ja jokainen löytänyt oman paikkansa kisasta. Mun paikkana oli juosta Erojärven Vesan peesissä, paitsi silloin ku Vesa peesasi mua. No lallateltiin menemään ja mulla kiilti silmissä 1.10 alitus. Viimeiselle kierokselle lähtiessä oltiin aikataulusta muutama sekka jäljessä ja eikä fiilis ollut mikään älyttömän freesi. Yritin puristaa koneesta irti kaiken mahdollisen, mut vauhti ei kyl kiihtynyt. Onneksi ei hirveesti kyl tippunutkaan.

2 km ennen maalia yritin vähän nykäistä, jotta saisin puotettua Vesan kyydistä, mut noin 1 km ennen maalia se tuli rinnalle ja heittämällä ohi. Usko hetkellisesti notkahti; jotta tähänkö tää meikän taisto oikeesti jää? Vielä sain kaivettua jostain pikkuisen taistelutahtoa ja iskin noin 500-600 m ennen maalia ihan peesiin. Silloin tuumin: " vielä, jos jaksan roikkua 100-200 m mukana, niin viimeiset metrit pitää Vesanki juosta kovaa, jos mielii meikäläisen voittaa". Pieni rytminvaihdos ja homma plakkarissa. Ei tehnyt edes tiukkaa(todellisuudessa puhalsin maalissa melkein keuhkot pihallle)

Loppuaika 1.10.14 ja sehän VITUTTI maalissa ihan HELVETISTI. Onneksi kenelläkään ollut mitään terävää käsillä, sillä olisin varmaan viillellyt ranteet VÄLITTÖMÄSTI auki. Nyt vuorokauden kisaa jatusteltua, mieli jo hieman tyyntynyt, sillä olisihan kisa voinut huonomminkin mennä. Missään nimessä en ole kummiskaan tyytyväinen PERKELE!!