Ei oikeen jaksanut vielä mitään tännekkään avautua, mut jospa nyt ylmalkaisesti kertoisin ton Mikkelin kisan kulun. Eli ajeltiin Kamiksen kanssa Mikkeliin, ja tehtiiin siellä kaikki tarpeelliset valmistelut ennen kisaa. Meikällä oli tietty tarkoitus tehdä uusi enkka puolikkaalle ja keli ainakin tuntui sitä suosivan. Vettä satoi startissa ja lakkasi muutaman km jälkeen.

Lähdettiin startissa liikenteeseen ja tiesin jotta vauhdin pitää olla hyvin lähellä 3.20. Kenelläkään ei tunnu olevan vetohaluja ja vauhti tuntuisi jäävän päälle 3.30. Eli meikä uhrautuu ja rupeen vetämään porukkaa. 3.20, 3.18, 3.21, 3.22 joku km tälleen vedetään. Sit Raulikin(Lukin) urhautuu vetojuhdan hommiin, ku meikä vähän spyykkas sitä Raulien murteella. Alkaa sitten vauhtia löytymään, temmotaan 3.08 ja meikä tuntuu olevan kyl melko tiukilla. Olin päättänyt kummiskin pysyä kärjen mukana niin kauan kuin mahdollista. Pari km Lukin vetää ja vauhti oli niin hurjaa, jotta ku taas rauhoittuu 3.30 vauhtiin,  niin tuntuu ihan kävelylle. Eikä YHTÄÄN tee mieli kimpoilla vetämään kovempaa. Silloin tuntui jotta saattoi olla turhan kova juttu tollainen säntäily, ainakin jatkoa ajatellen. Eli KANTTAUSTA ODOTELLESSA.

Joskus kympin kohdalla tai jälkeen Rauli aloittaa uuden nykäyksen eikä meikästä ole enää siihen kyytiin. Friari vielä lähtee mukaan, mut hänkin putoo Raulin kyydistä km:n jälkeen. Sittenpä vedetään jokainen yksinään viimeistä kiekkoa. 15 km jälkeen meikä alkaa makselemaan tota säntäilyä ja meinaan kantata todella pahasti. Kurkussa nykii niinkuin yrjöt olisi nousemassa suuhun. Ja Jamppakin rupee ahdistelemaan takaa.

Pää on ihan jumissa ei pysty laskemaan yhtään väliaikoja, mut päätän jotta jos viimeisellä 1-2 km Jamppa tulee rinnalle, niin meikä ei anna periksi. Sitten on tavoite vain roikkua mukana ja ratkaista kiriin. Sen kummiskin uskon hoitavani. Pääsen maaliin ja ihmettelen loppuaikaa todella paljon (1.09.11). Kyl mie tiesin jotta ennätys tuli, mut en noin kovaan aikaan mitenkään uskonut. Vaikka lopussa menikin hitaammin, kuin olin suunnitellut, mut arvelin ku Lukin veti, niin sieltä tuli aikaetua paljon.

Myöhemmin selvisi, että etuauto ajoi väärää reittiä ja matka oli lyhyempi. Joten se siitä ennätyksestä sitten. Olipahan ainakin muutaman minuutin HELVETIN hyvä fiilis, kunnes sitten putosinki korkeelta ja kovaa. PERKELE.

Lukinin kanssa rupattelemme maalissa. Kuulemma oli ihan normaali harjoitusvauhtinen lenkki. Ja varaa olisi ollut kiristää vaikka kuinka. Tietysti 63 minsan äijjältä ei tollaiset kommentit yllätä yhtään. Rata oli melko raskas useiden mutkien ja mäkien ansiosta. Varmaan kierot savolaiset ajattelivat tehdä vähän kevyemmän reitin lyhentämällä sitä. Tietysti helpompihan se niin on, kuin olisivat etsineet tasaisemman maaston.