Periaatteessahan nyt pitäsi olla kiitollinen. Ai mistäkö muka?! Siitähän mun pitäsi olla kiitollinen, ettei nyt tartte päätä vaivata treenien rytmityksien suhteen, sillä jokainen treeni kasvattaa kuntoa, niin pohjalla sitä ollaan PERKELE. Totta puhuen, en tästä PASKASTA kondiksesta ole pätkän vertaa kiitollinen, ennemminkin SAATANAN VITTUUNTUNUT.

Pitäsi vissiin jotenkin saada vanhat muistot resetoitua mielestä, ja ruveta taas vääntämään ns puhtaalta pöydältä, mut kummiskin vuosien kokemuksella. Teoriassa helppoa sekä kätevää, mut käytönnössä ei meikältä meinaa luonnistua sitten ollenkaan. Aina lenkillä kaihertaa pyhä mantra: vanhat vauhdit, vanhat määrät, vanhat rytmitykset PERKELE.

Muutenkin näin läskinä lyllertäminen on vallan iljettävää puuhaa. Aivan kuin SAATANALLISESTA hikoamisesta sekä JÄRKYTTÄVÄSTÄ hengästymisestä olisi mielipahaa aivan tarpeeksi, nimittäin päälle on ruvennut vaivaamaan hillitön paikkojen hiertyminen. Ennenhän mulla hiertynyt kuin nivuset silloin tällöin, niin nykyisin hiertää kainaloita, nivusia, kylkiä, ja pisteenä iin päälle päynäri sekä PARRU. Suihkussa käyminen aihettaa suunnatonta KORPEAMISTA ja suhteellisen miehekkäitä karjahduksia ( varmaan todellisuudessa tyttömäistä kiljuntaa).

Treenailtu on (jonkin verran).Akilles kyllä aamuisin on melkoisen jämäkkä sekä arka, mut lämmetessään alkaa toimimaan jokseenkin keskinkertaisesti.