Raportin 2. osa oli niin pitkä, että pelkästään jo se täyttää tarvittavat kriteerit, varsinkin kun ruvetaan valkkaamaan sitä kaikista PASKINTA kisaraporttia. Tähän soppaan lisätään hivuttavan hiljainen ilmestymistahti, kirjoitusvirheet, typot sekä muut epäloogisuudet, niin ainakin tässä otatuksessa mie voitan PERKELE. Yritän tällä kertaa kirjoitella hieman lyhkäisemmin, että Kamiskin jaksaisi lukea enemmän kuin ekan neljänneksen.

Toiselle kierrokselle tosiaan lähdin kellon paukauttaessa 12. kilometrin täyteen. Pääsin taas luukuttamaan alamäkeen ja kuten arvata saattaa, samat esteet kuin ensimmäisellä kierroksella olivat vielä edessä.

Tuumin jotta hyvä tästä vielä tulee, kyllähän meikäläisen kestävyys riittää, ja odotellaan vain kärjen kanttaamista. Miehän en tuntenut ekalla kierroksella minkäänmoista heikotusta - joopa joo, paitsi 11 kertaa. Laskin, että toisella kierroksella osaan jo estetekniikat paremmin, joten eihän tässä ole muuta kuin valita ohituskaista ja kirmata suunnittelemaani voittoon.

Heinäpaali-esteet olivat jälleen ekana vuorossa. En ole ikinä estejuoksua harrastanut, enkä edes täydellä vauhdilla yhtään juoksuestettä ylittänyt. Olen kummiskin kelaillut vuoden 2006 Göteborin tapahtumia videolta sekä mielikuvissani sen verran runsaasti, että ainakin teoriantasolla tekniikka on kohdallaan. Tietysti lonkassa tuntuva kipu hieman haittasi aina jalan eteen ojennusta lähestyessäni paaleja, mutta ihan hyvin ne meni. 

Rappusia kiipeilin pienemmällä intesiteetillä kuin ensimmäisellä kierroksella, mutta uskoisin tämän olevan laita kaikilla. Ajattelin, että pakko ekan kierroksen vaikuttaa muihinkin, eihän reitillä kummiskaan mitään supermiehiä ole - minua lukuunottamatta SAATANA.

Mutavelli-osuudet olivat enemmän mutavellimäisiä kuin ekalla kiekalla, sillä 10 000 juoksijan jälkeen muta oli vatkattu erittäin kuohkeaksi. Kuohkea mutavelli puski kengän suu-aukoista sisään ja sitä tuntui olevan aivan joka paikassa. Ennen lähtöä olin onneksi tajunnut rasvata koko jalkaterän, joten en hirveästi pelännyt hiertymiä, mutta muuten mutjuavat kikkareet hieman tuntuivat jalkapohjissa sekä varpaiden väleissä.

Muutama kilometri ennen radan puoltaväliä alkoi tulemaan vastaan kierroksella ohitettavia, ja tämä lisäsi juoksuun haastavuutta. En pystynyt enää juoksemaan optimaalista linjaa, ja esteille lähestyminen alkoi tuntumaan enemmän rynnimiseltä kuin miltään kilpailulta.

Harmittelin, etten ollut voidellut koko ruhoani vaseliinilla, niin olisin helpommin pääsyt mutjahtamaan germaaneiden välistä. Yritin kohkaa englanniksi tietä, mutta eihän sitä kukaan ymmärtänyt. "Varsinaisia talibaaneja nämä germaanit" :mietiskelin mielessäin PERKELE. Kilpakumppanini saivat kummiskin omalla kielellään suhteellisen asiallisesti latua auki.

Pahimmilla epätoivon hetkillä inventoin jopa laajan saksan sanavarastoni, jonka olen kartuttanut korkkareiden sekä saksalaisen filmituotannon parissa. En kummiskaan uskonut termeillä: "achtung, ich kommen - das good," olevan suurtakaan vaikutusta ladun aukaisijana, joten jätin ne varastoon tulevaisuuden haasteita varten.

Ruuhkat pahenivat erittäin pahoiksi, ja välistä tuntui kuin olisin ollut täi tervassa. Osa suhtautui rynnimiseeni hieman negatiivisesti, mutta ne ketkä kohkaamistani ymmärsivät, olivat hyvinkin suopeita. Tuntemukset olivat kuin rock-festareille jonottaessa; olin yhtä mudassa sekä samalla tavalla verta vuotavia haavoja polvissa, säärissä, kyynärpäissä, käsissä eli ylt'ympäri ruhoa, vain neljän promillen laitamyötäinen loisti poissaolollaan. Nyt alkoi kummiskin olla suhteellisen selvää, ettei tässä tarvitse muuta tehdä, kuin rimpuilla maaliin ja ottaa JÄLLEEN tappio vastaan leuka rinnassa, ja kalkkisena kurkusta alas.

Viimeisillä esteillä sain jopa joltain kierroksella ohitettavalta kannustusta suomeksi sekä vielä jopa omalla nimellä, tämä hämmästytti minua kovin. Kotimaassa tämä on normaalia, mutta ajattelin, ettei täällä germaani-landiassa vielä ymmärretä suur-urheilijoiden päälle mitään.

Loppusuoralle tultaessa järjestysmiehet olivat sulkeneet reitin, ettei viimeisille esteille tule liikaa porukkaa, ja näin ollen turvallisuus vaarantuisi. Ihmiset olivat toisissaan kiinni kuin sillit purkissa, ja meikäläinen yritti runnoa lävitse. Moni sätti toimintaani, mutta enpä jäänyt anteeksi pyytelemään. Portillle päästyäni yritin selvittää järkkärille aikeitani, mutta hänhän ei tajunnut selostuksestani sanaakaan. Onneksi joku saksansi mongerrukseni sen verran ymmärrettäväksi, että järkkäri näytti kädellä; jotta antaa palaa vaan.

Rengasmeri oli muuttunut HELVETIN liukkaaksi, koska kilpailijat kantaneet kengissään sinne savea vähintäänkin tarpeeksi.DSC01041-normal.jpg

 Kiipeämisesteet olivat niin kansoitettuja, että siellä joutui odottelemaan vuoroaan päästäkseen vapaaseen paikkaan, josta voisi ponnistaa esteiden päälle.

Viimeisten kiipeämisten jälkeen maaliviiva vapahti, ja mulla ei ollut mitään hajua sijoituksista tai muustakaan. Maalintulo oli järjestetty erittäin sekavasti. Porukkaa lappasi toiselle kierrokselle samasta paikasta, ja osa jäi vain seisoskelemaan viivalle. 

Kävin huoltoalueella kaatamassa kurkkuuni muutaman lasillisen urheilujuomaa ja päälleni pari sangollista vettä. Tappio kirveli mieltäni enemmän kuin kaikki nirhaumat sekä haavat ruhossani yhteensä.IMG_1767-normal.jpg

Katsotaanpa, vieläköhän sitä jaksaisi motivoitua jonkun tarinan kirjoittelemaan banketista ja bakkanaaleista. Sen näkee sitten myöhemmin...