Olisihan mulla ollut aikaa kirjoitellakkin, mutta motivaatiota en löytänyt PÄTKÄN vertaa. Aikaahan meikälle siunaantui kuin taikaiskusta, sillä sairastuin reteen kutkulleen sunnuntaina, ja siitä asti olen makoillut vuoronperään sohvalla tahi sängyllä. Tämäkin tauti pyöräytti koko perheen lävitse vuoronperään, joten voitaneen puhua normaalista kevät flunssasta. Motivaation puute iski taas siitä, koska satun nyt olemaan henkisesti niin PASKALLA tolalle, etten hirveesti jaksanut käydä avautumaan.

Tajusin viime viikolla, ettei meikäläisen koivesta tule toimivaa peliä mitenkään, paitsi korkeintaan operoimalla jänteet, hermot ja muut kudokset justiinsa uuteen järjestyksen. Kyllähän mie tän kapulani kanssa pystyn elämään, pystyn jopa kevyttä hölkändeerusta löntöstelemään, mutta mitään järkevän nousujohteista harjoittelurytmitystä kapula/hamstring ei tule kestämään. Ainakaan jalka ei kestä niin pitkiä aikoja, että pystyisin radikaalisti ennätyksiäni parantelemaan. 

Tämän idean hokastuani, olen kovasti pohdiskellut kaikenlaista; mm siirtymistä kuntoiluun tai muihin kestävyyslajeihin. Toisena ajatuksena olen harkinnut itseni niskasta kiinni ottamista ja asian kuntoon saattamista. Näissä mietteissäni olen joutunut punnitsemaan asioita monelta näkökannalta. Vaakakupeissa ovat painaneet kustannukset/saavutettu hyöty/motivaatio/tavoiteet/aika/perhe/elämänlaatu/jne. Asiaa miltä kulmalta tahansa katsellessani, kustannukset ovat olleet aina vähintään toisessa kupissa, ja toisessa kupissa on sitten ollut milloin mitäkin.

Sen kummiskin taas tiedän, kuinka henkisesti raskasta on harjoitella talvi suhteellisen ahkerasti väsymyksestä, VITUTUKSESTA, pimeydestä, liukkaudesta sekä kylmyydestä kärsien - saavuttaakseen pelkästään hajonneet paikat. Voin kummiskin paljastaa, ettei tälläinen ole hirveän palkitsevaa. Olin mielestäni vielä maaliskuulla ihan OK hapella verrattuna edellisiin harjoitusvuosiin, ja palkinnoksi saavutin kivoja vastoinkäymisiä. Tälläisiä takaiskuja meikäläisen seitinohut psyyke ei enää kovin montaa (kymmentä) kestä PERKELE.

Nyt pitkällisen mietinnän tuloksena tulin päätelmään, että haluanko sitten kiikkustuolissa höperehtää ja sopottaa seuraavia: 1. olisihan mie suavuttanna sitä tahi tätä, mutta ku eihän kapulat kestänneet, 2. tein kaikkeni, rahkeet ei riittänyt, enkä saavuttanut mitään mitä tavoittelin, vai 3. oli VITUSTI ongelmia, mutta kyllä niihin aina ratkaisu löytyi, ja saavutin just sen verran mihin rahkeet riitti. Tulin siihen tulokseen, että parempi vaihtoehto löytyy jälkimmäisistä, joten YRITETÄÄN ainakin hoitaa jalka kuntoon SAATANA.

VITUT mie enää jaksa noista bakkanaaleista kirjoitella. Kiinnosta PÄTKÄN vertaa.