Tänään oon köpötellyt tiestöllä ap 12 km ja ip 18 km. Joitakin ruskoja raavin sopiviin saumoihin, varsinkin silloin ku löytyi vähän pitävämpää alustaa.

Olen tässä muutaman päivän saanut kuulla erinnäiseltä taholta iästäni kohtuullista VITTUILUA. Kuulemma olen vanha, raihnas ja hyvinkin pian kykenemätön, siis ihan mihin vain. Ei tartte HETI ajatella kaksimieliseti SAATANA. Sinänsä tottahan tossa vanhuuden lähenemisessä varmaankin on. Sillä tiistaina raavin tehdä koordinointiharjoituksia sekä nopeusvetoja urheilutalolla ja vieläkin lihaksisto jaloissa on jonkinlaisessa jumissa. Liikkeelle lähtö on melkoisen raastavaa, eritoten jos vähän pitempää jalkoja huilaa esim sohvalla tai muuten. Kyllähän sitä 10 vuotta sitten sai ihtesä veivata ihan PASKAKSI, siis päivässä mättää vaikka 70 km juosten tai vaikka minkälaisia vetoja yms. Seuraavana päivänä saattoi paikat kipeenä olla, mut kyl kapulat jo parin päivän jälkeen tolkuissaan olivat. Nyt saan potee viiikon kipeitä jalkoja sekä kaupanpäälle VITTUILUT. Eihän tää oo mitenkään reilua PERKELE!!

Eilen tarinoitiin JH:n kanssa gablyssä 800/1500 m treenaamisesta, siis ihan pintapuolisessti. Eihän meikäläinen pysty kovinkaan kumouksellista keskustelua aiheeseen liittyen ylläpitämään, sillä onhan noiden keskimatkojen treenaaminen varsinaista ydinfysiikkaa. Menee meikältä niin korkeelta ja kovaa, etten ymmärrä PASKAAKAAN. Kummiskin JH oli sitä mieltä jotta treeneissä pitää olla lapsenuskoa omaan tekemiseen. Varmaan pitää paikkaansa, ainakin näin talvisaikaan kaikenmaan vetoloita hallissa väännellessä ja kuntopiirejä punttisalilla hikoillessa. Varsinkin ku kisasuoritus ei kestä kuin muutamia minuutteja, kuukausien päästä...

Eipähän silti, pitää kait sitä maratoonarinakin olla tietynlainen lapsenuskoa tekemiseen. Ainakin luulisin näin. Sinisilmäisenä pitää uskoo jotta ennätykset tulee paranemaan, ku oikeen rääkkää itseään. Tänä talvena on ollut jännä miettiä, kuinka sitä viittiikään (motivoituu) vetää itseään rajoille uudestaan ja uudestaan. Varsinkin viime vuoden jälkeen, kun talvella vedin itseni rajoille monta kertaa, mut  kesällä ei sitten kulkenut pätkääkään. Tietysti viime vuonna oli HELVETISTI kaiken sortin ongelmia. Nyt taas ei saa muistella liikaa menneitä, vaan pitää uskoa omaan tekemiseen ja  fysiikkaan, jotta tänä vuonna ei tule mitään suuria murheita. Saas ny nähdä taas...VITTU mitä filosooohfiaa tääkin.