Tälläistähän tää elo taas on ollut PERKELE. Aamuisin oon käynyt veivailemassa 12km keveetä ja iltaisin vähintään 16 km.

Eilen kummiskin alkoi nivunen olla siinä kunnossa, että päätin jo kopaista vähän kovempaa. Aamusella taas tuttu 12km pätkä ja muutama napakka avaus. Tuntui kuin olisin lentoon lähössä ja mieluusti vain odottelen 800m starttiloita. Sitten rävähtää, sillä henkinen valmistautuminen on vedetty asteen tiukille, vaikka treenien suhteen minkäänmoista harjoitetta ei ole tehtykään.

Iltamassa oli tarkoitus kävästä Manu-miehen kanssa ahdistamassa. Itsellä oli ohjelmassa kiihtyvä 21km ja Manulla oli suunnitelmissa tarjoilla mulle kunnon ahdistuskyytiä. Terppa verkkaili meikän tykö ja lähdetiin takomaan.

Alkuun keveesti karvan alle 3:40 tonneja nakuteltiin ja Tero-man alkoi kirraamaan vauhtia, mullehan moinen passasi. Vuoksenvallilla alkoi jo kaverin hengitys vähän vingahtelemaan, vissiin mullakin jonkin verran, nimittäin tarattelin juttuja suu vaahdossa.

Korskuttiin menemään ja ennen urheilutaloa Manu-mies alkoi jo vähän kakomaan laattaa. Mie yritin tsempata, että vielä 1,5 km sitten saa antaa periksi. Melkoista korinaahan se loppumatka kieltämättä oli, ja hieman kävi kaveria sääliksi. Vastaantulevat hölkkääjät jäivät toviksi perään katsomaan meidän resuista menoa, mutta porukalla todettiin, että nyt häädetään hölkkääjää ruhosta. Vanhalla sillalla Manu-mies jäi makailemaan. Mie huikkasin vain; jotta jatkan vielä sovitut 16km:iä.

Siitä laukaisin vauhdin kymmenen sekunttia kovempaan raviin, ja nauratti mokoma hölkkärin häätämis-projekti. Rehellisesti myönnettäköön, että loppumatkasta meinasi hymy hyytyä meikälläkin, ja vallankin kotiin palattuani vessassa yrjö-paskalla makoillessa. Helppoa tämä treenaaminen, sillä aikaa kului 1:15 ja silti tunsi tehneensä jotain itsensä eteen.

Tänään taas aamulla keveetä 12, iltamassa perusmättöä 16-18km. Helppoa eikö?!