sunnuntai, 14. joulukuu 2008
Anti-mestaruus humua.
Kamishan höyrähti ihan täysin tästä loistokkaasta uutisesta. Kuulemma olisi HELVETIN tärkeetä päästä Kalevan kisoihin, ja hän kuulemma haluaisi olla henkilökohtaisena huoltajana niissä kinkereissä. Vissiin 3 päivää kisahumua olisi TÄYDELLISEN sopivaa ajanvietettä tälle kaljulle hupitoimikunnan puheenjohtajalle.
Kyllähän se totuus lopulta paljastui, ku Kamis kertoi, että haluu olla mukana ku pokattaisiin poika kotiin. Kysehän on tästä Suomen paskimman juoksijan pokaalin noutamisesta. Oli Kamiksella kovat suunnitelmat, ku heti kärkeen rymyttäisiin saunaan pojan kanssa, sit vilvoittavalle uinille Vuokseen. Pari kolme päivää päivystettäisiin kesäkadun terassilla pojan kanssa, jos vaikka paikalliset ja turistit haluaisivat kuvata itsensä pystin kanssa. Ohjelmassa olisi myöskin avo-auto ajelua kaupungin keskustassa. Itse kyseenalaistin tän avo-autoilun, ku koko PeräBerberiasta ei löydy ensimmäistäkään avo-autoo. Kuulemma henkilöauton peräkärrissä istuminen ajaa saman asian.
Kyllä kuulostaa ihan SAIRAAN hyvälle idealle. Kuulen jo korvissa soivan Kamiksen karaoke mölinänä :"me ollaan sankareita kaikki". Eipähän siinä muuta: torilla tavataan ja VITTU kaupan päälle...
Kostoksi tästä irvailusta, paljastan huomenna Kamiksen nuoruudesta likaisia yksityskohtia SAATANA.
Kommentit