Eilen illalla ajelin kotiseudulle Pohjois-Karjalaan. Täällä oli tarkoitus autella iskää kotihommissa, ku vanhuksella on jo yli 60 vee mittarissa. Niin eihän hän enää ihan kärppänä kartanolla pyöri. Omassa sängyssä oli kyl tosi mukava nukkua pitkästä aikaa. Tollainen kaupunkielämä ei ole mun kropalle oikeen hyvin ikinä sattunut. Siellä ku on niin valosaa ja meluisaakin.

Kerkesinhän  melkeistä REM-univaiheen repästä päälle, ku meidän uljas koiramme aloitti helevetillisen elämän ikkunan alla.(hirviä liikkuu nuolukivellä)Perkele! No miehän täräytin sille komennon, jotta pitäsi turpasa kiinni. Varmaan sillä korvat löi lukkoon, ja/tai sit se säikähti mun ärähystä. Joo olihan se tovin hiljaa...Koirathan on varsin yksinkertaisia otuksia. Eihän se mun mahtikäskyä pitkään muistellu. Aloitti vaan uudestaan elämän. No multa keitti TAAS pohjaan pahemman kerran ja kuljetin koiran sisätiloihin. Voidakseni nukkua rauhassa. Nyt oliki sit hiirenhiljaista, mut eipä tän adrealiini ryöpytyksen jälkeen meinannut uni tulla takas silmään.

Kaikesta huolimatta aamuvalkeni tännekkin Jumalan hylkäämään periferiaan. Aloimme sit puuhastelemaan kaikennäköisiä rästihommia. Tässä aamupäivän puuhastellessa on ollutkin hyvää aikaa mietiskellä asioita. Päälimmäisenä asiana on tietty olleet nää urheiluasiat.

Ku yleisesti spekuloidaan Suomalaisten urheilijoiden huonoa tasoa jne...Yleensä yhdeksi syyksi on annettu nuorten peruskunnon heikkeneminen. Mie olen tietty sitä pitänyt hieman huuhaana, mut nyt ku olen päässyt näkemään kaupunkielämän helppoutta. Niin kyllähän siinä PK:n heikkoudessa jotain perää voisi olla. Kummiskin täällä maaseudun rauhassa pääsee puuhastelemaan kaikennäköistä kivaa, ja jos laittaisin sykemittarin rinnuksille, niin varmaan keskisykekkin saattaisi olla yllättävän korkealla(pk alueella). Noita hommia tulee kummiski paiskittua silleen puolijuoksulla. Ja ajallisestihan ne kestävät yleensä aika helkkarin monta tuntia.

Nuorena kossina tuli aina välistä savottaa tehtyä, ja tietty vielä tuli päälle treenailtua. Niin hyvin muistan, ku tuli iltaisin oltua NIIN piipussa. Aivan kuin olisi maratonin joka päivä repinyt. Ja mielestäni elämäni on ollut silti suhteelisen pumpulista. Varsinki, jos vertaa esim vanhan isännän nuoruutta tai vaikka ukin eloa samassa periferiassa. Pitänee lähtee takas raatamaan. Ei maailma laiskaa elätä...