Aamuyöstä kuuntelin tuulen vinguttaa TV-antennissa. Rehellisesti sanottuna pikkuisen KYRPI nousta sängystä, ku tiesin mitä tuleman pitää. Pikainen vilkaisu ikkunasta ja arvaus oli mennyt jälleen nappiin. Tuule VITUSTI ja lunta tulee vaakana...

Eipähän muuta auttanut, ku tempaista muutama lasi vettä naamariin, sekä kasata juoksentelu kampetta niskaan. Lenkillä olikin varsin hauskaa työntää menemään. Reitti kulki tänään Aholassa ja tekee semmoisen 21 km:n ympyrän. Puuskittainen tuuli sai olon hirvittävän raikkaaksi, varsinki ku tuntui jotta tuuli puskee koko ajan vain vastaisesti. Samalla jäiset lumihiutaleet raiskasi meikän kuvankaunista pärstää ihan VITUSTI. Tuntuma oli lähes koko lenkin siltä, kuin joku ystävällinen sielu tökkisi nuppineuloja naamaan. Varsinkin silmät olivat suht kovalla koetuksella. Onneksi olen päättänyt 1.2.2008 alkaen olla eri mies, sekä suhtautua positiivisella asenteella lähes kaikkeen ja olla tulevaisuudessa KOKONAISVALTAISESTI onnellinen(vaikka yleensähän olen kyl ollutkin). Tämän teen vaikka hampaat irvessä(elkää pelätkö, en silti vähennä kiroilua täällä)SAATANA.

Lenkin jälkeen kuivat kamat niskaan ja pyörän selkään. Yhtään ei ollut parempi fiilis ajella silläkään. Itseasiassa naama tuntui kaksi kertaa pahemmin raiskatulta, kun saavuin työmaalle. Kyllähän lohdutti kovasti mieltä se, että olen lenkkeillyt ja ajanut pyörällä vielä PASKEMMASSAKIN kelissä, joten VITUNKO väliä. Tottahan se on: kuka kestävyysurheilua Suomessa meinaa harrastaa, niin silloin pitää osata treenata välittämättä kelistä. Ja loppujenlopuksihan olosuhteet ovat meillä jokaisella korvien välissä. Häh, vai VITTU ite?!