Voi PERKELE, että meikäläisen hermoja on raastanut viimeisen kymmenen vuotta kotimaisten elokuvien äänimaailma. Ei sillä, jotta olisin maan SAATANAN aktiivinen filmien katsoja. Sen kerran vuodessa ku haluaisin katsoa jotain, niin johan pitää sormi olla kaukosäätimen volume-hantaakilla ja refleksit huippuunsa viritettynä, jotta katselusta etes jotain tulisi. Musiikit soittaavat ihan HEL-VE-TIN kovalla ja puhe kuulu sellaisella piiperyksellä, että voisi kuvitella kuuntelevansa naapuri kämpän jutustelua. VITUTTAAHAN sellainen pitkä pinnaisempaakin hemmoa, niin saati meikäläisen habitusta! Kaikki pitäsi itse olla tekemässä, jotta jonkimoista laatua saataisiin markkinoille. Kostoksi tästä en avaa telkkaria ainakaan puoleen vuoteen, enkä vuokraa yhtään kotimaista tuotantoo olevaa elokuvaa ainakaan viiteen vuoteen.

Tämäkin vihan on patoutunut mun sisällä jo vuosia, sillä oikeesti en ole viittinyt katsoa kotimaista tuotantoo olevia filmejä ainakaan vuoteen, jos nyt muunkaan maalaisia. Piti vain purkaa tuntoja, ku jolahti tämäkin VITTUMAISUUS mieleen iltalenkillä sateessa tarpoessa.

Tästä voidaankin ruveta tarattelemaan jo muista aiheista. Nivusen haava on sillä tolalla, että ei varmaan suurempaa vaaraa enää vuotamisesta. Eikä ole mitenkään kipee, mut pientä mustelmaa kylläkin. Pieniä mustelmiahan mun torsossa piisaa jo muutenkin vallan roppakaupalla, sillä olenhan suhteellisen herkkä telomaan itseäni.

Treenit tänään ihan keveetä ja pari eri kertaa toteutettuna. Määrällisesti jäi alle 30km:n, sillä huomiseksi pitää säästää paukkuja, joten hirveesti viittinyt ruveta lallattelemaan.