Viime yön nukuin aivan SAATANAN huonosti, sillä vatsassa tuntui olevan kaasua ainakin 73 litraa, ja ne halusi tulla pätkittäin pihalle tollaisella 8bar:in paineella. Sen vertaa VITUTTI metaanikatku muutenkin, ettei nukkumisesta lopunviimein tullut juurikaan mitään.

Kuuden hanurissa nappasin juoksukamat niskaan ja läksin läikyttämään tiestölle, tai tarkkemmin sanottuna ratalle. Siellä lallattelin super-salaisen vetoharjoituksen ja lampsin verryttelyn tapaisesti takaisin kotio.

Nakkasin napakan annoksen majoneesia ja mikrokananmunia naamariin ja rupesin tuumailemaan päivän epistolaa. Päätin, että tän päivän plan on muuttoon valmistautuminen, joten ajattelin toimia seuraavasti...

Suurinpana tehtävänä oli tavaroiden pakkailu erinnäisiin laatikoihin ja jätesäkkilöihin, muutenkin laadin muutto-plania pääkopan sisällä ja aloin henkisesti valmistautua tulevaan VITUTUKSEEN.

Iltamassa oli tarkoitus startata Inkerin-kisoihin, joten pikkuisen rupesin iltapäivää kohden loiventamaan singahteluani, sekä henkistä valmistautumista muuttoon. Veivasin vaaterissakin muutaman tunnin vanhoja juoksijoita lueskellen ja yritin niistä sisäistää paatoksellista raasto-fiilistä.

Vajaata seittämän kuruuttelin Karhumäen urheilupyhätöön ja noudin kisanumeroni. Valmentajan ohjeistuksessa oli maininta kova alkuverryttely ja miehän rupesin miettimään, jotta mitäkähän sitä rupeisi tekemään. Ei kait vissiin kehtaa kummiskaan tehdä mitään TV kova 15km pohjille ennen 800m rykäsyä.

Louskuttelin kummiskin melkoisen nipun kilometrejä alkuverryttelynä ja nappasin lenkkarit jalassa sellaisia 31 sekunnin 200m vetojakin tarpeeksi monta.

Kisaan lähdettiin toisella yrityksellä, ku starttipistooli ei ekaan rykäykseen toiminut. Eli toisesta paukusta liikenteeseen ja meikällä ei meno mitenkään herkkää. Vedän urut auki 200m viivalle ja siinä kello näyttää Määtälle 27, mulle 29.

Normaalista poiketen mua ei hapota, eikä hengästytä, mut en vain pääse lujempaa. Lallatellaan etusuoralle jolloin joku menee meikästä heittämällä ohitte, mut naureskelen mielessäni, jotta kierroksen perästä saattaa olla, ettei olla edes samalla kymmensekunttisella.

400m:n viivalla kello näyttää Määtälle 59, mulle rapeet 60. Juoksu ei tunnu edelleenkään YHTÄÄN miltään. Välissä on edelleen se ohittanut karpaasi, jonka päätän ohittaa heti 500m kohdalla. Mietin kovasti, jotta pitäsiköhän ruveta oikeasti juoksemaan vai jatkaisiko mukavuusrajalla hölköttelyä.

Mukavuusrajahölkyttely voittaa ja takasuoralla olen aivan Määtän kannassa ja päätän odotella mitä tuleman pitää. 600m puikkarilla Janne kiristää vauhtia, mut ei huoleta sitten pätkän vertaa.

Maalisuoralla täräytän pikkuisen rytmiä koneeseen lisää ja ohitan Määtän. Tunnen, että vielä saattaisi pari vaihdetta olla varastossa, jos pakko olisi runtata, mut en viitsi niitä vaihteita turhaan käytellä. Maalissa kello näyttää 2.00.65, eikä fiilis ole ainakaan yhtään parempi kuin muissakaan tämän vuoden kisoissa.

Omituisesti en ole juurikaan hapoilla, vain pienehkö hengästyminen on merkkinä juoskukilpailussa käynnistä. Suurimpana VITUTUKSENA on päänsisällä tieto siitä, että tässä kisassa mulla oli TOTAALINEN asennevamma SAATANA.

Hävettää pikkuisen...