Toissapäivänä läksimme Isen kanssa kohti SM-maastoja. Mullahan oli kaikki asiat retuperällä, sillä ei ollut pimpan päälle tietoo majoituksesta, kyydeistä, saati siitä missä VITUSSA oikeen sijaitsee Vammala. Maantietohan ei ole koskaan ollut vahvinta alaani. Mie kummiskin luotin Isen rautaiseen ennakkovalmisteluun, nimittäin hän lupautui tarjoomaan kyydin kohden koitoksia - se piisaa mulle, ku kisamatkalle lähetään.

Joka tapauksessa Isellähän oli tarkoitus startata M45 sarjassa lauantaina ja mulla kisat alkaavat vasta sunnuntaina eli aikaa matkantekoon riitti. Lähettiin liikenteeseen lauantai aamuna, ja Ise oli oikeen tulostanut ajo-ohjeet netistä... ja tästähän ei hyvää seuraa SAATANA.

Meikäläinen otti kuskin vakanssin vastaan oikeen SAATANAN tyytyväisenä.No pitäähän mun uhrautua, jotta Ise voisi keskittyä kisoihin, eikä ajaminen kangistaisi lihoja liikaa. Ajeltiin tunti, ajeltiin toinen, ehkä jopa kolmaskin ja Ise anteli ohjeita kuin rallikuskin kartanlukija kuunaan. Väliin se horisi jotain sekavia Lempäälästä, mut enhän mie ottanna niitä horinoita kuuleviin korviin. Oon nimittäin joutunut olemaan runsaasti Kamiksen seurassa ja siinä tulee kohtuu hyvä sensurointitaito joutavalle horinalle, mölinälle ja örinälle. Oltiin painettu melkoista lähelle "määränpäätä", kun kävi ilmi jotta Ise olikin menossa Lempäälään vaikka kisat olisivat Vammalassa SAATANA. Pikkuisen meinasin revetä, ku pysähdyimme huoltsikalle kartan ostoon ja ruvettiin zoomailee,  miten VITUN pitkä matka Lempäälästä on Vammalaan.

Onneksi mun kisat oli vasta seuraavana päivänä, joten suuremmin ei vielä stressi läiskinyt päälle. Päästiin lopulta kisapaikalle ja Ise pääsi stressamaan oikeen reteen kutkulleen. Mulla oli enemmän mielessä ajan tappaminen, no samalla vähän vilaisin veteraanejen raastoja. Tulipa siinä katsellessa mieleen jotta eipähän mee kuin kuusi vuotta, nii itekkin pääsen sinne sekaan kirmaamaan SAATANA.

Veteraanejen päälähdössä oli jo menemisen makua ja Idoli R korjasi odotetusti 35v:sten potin ja Ise oli omassa lähdössään sijalla 8. Varsin hyvin puolen vuoden treenillä.

Ilta menikin sit hotelilla ja kaupungilla kuljaillessa. Tapahtuihan siinä kaikenmoista, mut ei nyt jaksa ruveta niitä tilittämään. Enimmäkseen olin kummiskin väsymyksestä VITTUNTUNUT ja koomassa.

Aamusella kävin vähän verryttelemässä ja samalla tutkin lonkan tilan, jotta pystyykö sillä starttaamaan vai eikö. Verrytellessä tulin tulokseen;  kovaa pystyy juoksemaan, tai no kovaa ja kovaa(siis mun kovaa). Hitaassa vauhdissa on kipuja enemmän, eli startti-kunnossa ja keveesti.

Normi häröilyt ennen kisaa ja starttipaikalle. Startista lähdetään liikkeelle. Aluksi kärjen vauhti todella hiljaista, nimittäin meikäkin on ihan lähellä vielä 1,5km:n kohdalla. Pikkaisen kärki kiihdyttää ja häipyy kaukaisuuteen. Meikä rupee taistelemaan sijoista ynnä muut. Vauhtia yritän pitää tasaisena ja varmaan onnistukin suht hyvin.

Reijo huutaa kiekan jälkeen mun sijaksi 30. ja enhän ole tyytyväinen PERKELE. Mut eipä ole rahkeita parempaankaan. Jyrään tasaista n 3:20min/km vauhtia ja porukkaa tulee pikkuhiljaa selkä edellä vastaan.

Toiseksi viimeisellä kierroksella mäessä iskee eka kertaa melkoiset hapot reisiin, mut tasaisella alkaa helpottamaan ja pystyn pitämään vauhdin yllä ainakin jotenkin. Viimeisellä kiekalla olen sijalla 23 ja tulen maaliin varmistaen ettei kukaan yllätä mua kirissä. Maalissa ei jalat meinaa kantaa, mut käsiä apuna käyttäen pystyn talsimaan juomapisteelle. Eipähän tässä kovinkaan suurta tyytyväisyyttä voi tuntea omaan suoritukseen SAATANA, mut olipahan viimeinen kova harjoitus ennen maratonia. Tietty siihen olen tyytyväinen ettei tarvinnut keskeyttää lonkka kipujen takia.

Lopuksi verryttelyä, suihkua blaa blaa, ruokaa, läpä läpä, kyyti kotiin, daa daa ja PeräBerberiassa joskus klo 22.

Näinpähän tuli kisattua elämäni ensimmäisissä SM-maastoissa. Parempaan pitää tulevaisuudessa pystyä, muuten tässä ei oo VITTU mitään järkee.