Olen ajanut ruhoni niin mahtavaan koomaan, ettei edes sormet meinaa taipua näppäimistön vaatimalle positionille. Olen nakuttanut aamua iltaa, justiinsa sillä viisteen kuin harjoitusohjelma on laadittu. Sikäli kouluaikoina olisin yhtä tunnollisesti suorittanut tehtäviä ja lukemishommia, niin omaisin vähintään professuurin rajavartiontialallta PERKELE.

Eilen oli ohjelmassa kevyt päivä, jonka suoritin mallilla ap 12,5km ip 18km, ja tänään lykkään 15 km VL:ää Aholassa. Kunhan vain saan synkeän ja ylensyöneen habitukseni psyykattua sopivaan vireeseen. Aamulla toki kävin katselemassa auringonnousua Vuoksella 10km verran.

Kevään kisakalenteri ammottaa tyhjyttään - ainakin toistaiseksi. Valmentajan kanssa sovittiin, että starttaillaan siinä vaiheessa, kunhan päästään vauhdeissa edes jonkinmoiseen juoksunomaiseen liikehdintään. Tällä hetkellä pitäisin etenemistäni enemmän hölkkänä kuin juoksuna, mutta jospa jossain vaiheessa alkaisi juoksijan ura urkenemaan. Sikäli näin ei tule käymään, niin meikästä tulee retkeilijä - sehän on toiseksi pahin skenaario mitä omalle kohdalleni voin kohdata PERKELE. Pahin on se, ettei minusta tule mitään.

Eipähän siinä; niska takin kaulukseen, naama tuulta kohden ja suunta sankaritekoihin.