Heti kukonkiekasun aikaan tempauduin sängystä kuin vieteriukko boxista. Kalsarit jalassa sit singahtelin tuvassa niin jotta lattia vaan jytisi. Tää singahtelu käykin hyvin alkuverryttelystä, nimittäin kämpässä on niin perkeleen kylmä. Nihilistinä pidän sähköpatterit ja lattialämmityksen ihan minimaalisen pienellä, ettei pääse sähkölasku kasvamaan. Nooh aikani pyörittyä ja kampeeni läjään saatuani läksin aamulenkille sohjoa kyntämään. Keli on mitä on. 11 km juostuani tulin takas kämpille jonka jälkeen kevyttä kuntopiiriä ja aamiainen suurin piirtein pilkkihaalareissa nautittuna. Sen verran sorruin, jotta vähän kääntelin lämmityksensäätöhantaakeja isommalle.

Aamiaisen jälkeen sitten nettituokio kahvin kera yms kevyttä ajanvietettä. Muutaman tunnin lueskelin jopa kirjaakin(yritän muka sivistää itteeni). Iltalenkkinä oli tarkoitus tempasta 15 vk ja verryttelyt. Meikäpoikahan paukasi kampeet taas uudestaan niskaan ja läksin latomaan tonne sohjoon. Vattassa kupli jotenkin oudosti, mut enpä jaksannu siihen kiinnittää enempää huomiota, ku ainahan toi vatta vittuilee päin näköö. Verryttelyt tempasin totuttuun tyylin muutamaa km:a liian lyhyenä ja sit aloin latomaan VK vauhtia.

Joskus 7-8 km kohdalla alkoi suuhun nousta varsin ikävän makuisia suolaisii röyhtäisyjä. Siitä vittuuntuneena tempasin vähän kropalle rankasuu ja täräytin pari km:ä alle 3.30 vauhtia. Eikös perhana soikoon mun aamukahvit tulleet uudestaan nautittavaksi. Nyt vain himpun verran kitkerämmän makusena. Miehän niitä ruvennut suussani jatustelemaan, vaan latasin lähes koko kahvit+aamupalan vauhdista hangelle ja tietty puolet juoksutakille.  Eipä siinä viittinyt mitään hartaushetkee pitämään aamupalan muistolle vaan suun pyyhkäsin hihalla puhtaaksi ja jatkoin lenkin latomista. Himpun verran huvitti koko tapaus loppumatkalla, varsinkin jos joku sattui kyseisen operaation näkemään. Varmaan tuumi jotta toi hullu treenaa ainakin hirveessä kanuunassa, ku ei pysy eväät sisuksissa.

Tälläistä täällä PeräBerberiassa...