Kävin eilissä iltamassa kylpylällä töräyttämässä vähän kisan tynkää. Verryttelin sellaisen 4km:a, ja silloin jo tuntui lonkassa hirveelle.

Ennen lähtöä olin melkoisen varma etten pysty koko matkaa juoksemaan, mutta tuumin sairaassa mielessäni jotta -yritettävähän se on.

Juoksu lähti vähän yllättäen käyntiin, ku justiinsa oltiin speguloimassa Penttisen ja Lötjösen kanssa joutavia. Määttä karautti kuin nato-ohjus kärkeen ja meikäläinen lähti jahtaamaan.

Muutaman sadan metrin jälkeen otinkin kärkipaikan ja rupesin lätkyttelemään silleen keveesti -tiiättehän. Ei oikeen maksimi innostusta ollut ahdistukseen, sillä tiestö oli paikkapaikoin lumesta tuppurainen eikä askel pitänyt, lonkan kiputilatkin VITUTTIVAT justiinsa niin reteesti kuin vain VITUTTAA pystyy.

Yritin juosta rennon letkeesti ja kilometrit kertyivät kuin itsestään. Kattelin kellosta, jotta sellainen keskinkertainen aika olisi tulossa ja viimeisillä kilometreillä en enää edes viittinyt juurikaan ahdistaa, sillä lonkka vaivasi enemmän kuin tarpeeksi ja muutenkin olin liiaksi mukavuudenhaluinen. Pidin vain huolen, ettei kukaan tule tuulispäänä ohitte.

Loppuaika taisi olla 26.15 ja viime vuotiseen 26.12 tuli pataan aivan reilusti, mut nyt taisi keli olla pikkuisen huonompi ja motivaatiokin olellisesti surkeampi.

Kisan jälkeen ei pystynyt lähtee verkkailemaankaan, vaan nakkasin kamat autoon ja läksin kotiin suihkuttelemaan. Melkein yhtä tuskaista kuin juokseminen oli painella kytkintä pohjaan vaihdetta vaihdellessa, ja olisin mielelläni ottanut automaattivaihteistolla varustetun auton tähän hätään.

Tänäänkin lonkka on sen vertaa PASKANA, jotta katsoin paremmaksi pitää lepoa, Huomenna lenkutella pitkää lenkkiä tosi rauhallisesti.