Vuoden 1994 keväällä sain päästötodistuksen peruskoulusta. Olin saanut nostettua keskiarvonkin 7.0:sta n.8.4:een, ja tämäkin tapahtui yhden lukukauden aikana. Tästäkin voin silloin vain kiittää uutta mielekästä harrastustani. Sillä olin takonut kaiken ylimääräisen energian tiestölle, joten en jaksanut enää meuhkata JOUTAVIA oppitunneilla, vaan keskityin kuuntelemiseen. Silloin tajusin, että sen mitä kuulen, niin muistan kyllä hyvin pitkään sekä tarkkaan, sillä pärjään elämässäni tarpeeksi pitkälle.

Lukihärösenä lukemisistani ei sinänsä hirveesti ollut hyötyä, vaikkakin olen aina tykännytkin lueskella, mut asioiden sisäistäminenhän vie SAATANASTI aikaa.

Repäsyjä 94-98

Syksyllä '94 lähdin opiskelemaan Nurmekseen, ja siellä majoituin opiskelija-asuntolaan. Alkuun en oikeen viihtynyt siellä, mut lenkkimaastojen tultua tutuiksi aloin pitää olostani kyseisessä käpykylässä.

Koulu oli helppoa kuin heinänteko, kunhan vaivautui paikalle klo 8-16 välisenä aikana, ja muuten olin vapaa testaamaan kroppani sietokykyä. Ja totta HELVETISSÄ sitä tuli testattuakin.

Tällöin vedin (lähes) joka aamu 10-22km lenkin, ja iltamassa yleensä vähintään 20 km. Vauhti ei tietysti ollut päätä huimaavaa, mut aikaa sain tapettua suht tehokkaasti. En viittinyt edes hommata telkkaria omaan kämppään, sillä en tuntenut minkään maan kiinnostusta muuhun kuin urheiluun. Muutenkaan päivän päätteksi en jaksanut muuta kuin kaatua sänkyyn tyytyväinen virne naamalla.

Vuonna 95 hommasin ensimmäisen kilpapyörän, ja sillä sihkuttelin sulan maan aikaan viikonlopuiksi kotiin 142km ja sunnuntaisin takaisin(junamatkassa säästöä heti 64 markkaa). Tietysti jokapäiväiset lenkkeilyt eivät antaneet tuumaakaan periksi, vaikka fillarin päälläkin tuli väliin se 5 tuntia vietettyä.

Muistan hyvin, ku ensimmäisen kerran syyhkäsin pyörällä kotiin, ja olin kummiskin aamusella lenkin käynyt juoksemassa, niin isänhän oli pakko naljailla; ettei vissiin iltalenkki tänään maistu? Munhan oli pakko heittää siihen: "joo tänä iltana ei oo väliksi vetää kuin 15 km:iä" -samalla vetelin jo lenkkikenkiä jalkoihin. Seuraavan kerran ei enää asiasta naljaillut, enkä minäkään tainnut iltalenkkiä tehdä.

Näinä vuosina mie en minkään suunnitelman mukaan juossut, enkä oikeen syttynyt mistään kilpailuhommistakaan. Monet kyselivät ihmeissään, että mihinkä minä tähtään, tai mikä ajaa nuoren miehen treenaamaan paljon. Siihen aikoihin ei hirveesti kuntohölkkäreitä tiestöllä näkynyt, niin vissiin se herätti jonkintasoista kummastusta.

Juoksin koska se oli hauskaa, ja mitä enemmän juoksin sitä hauskempaa se oli. Sitäpaitsi mitä enemmän juoksin ja pyöräilin, sitä enemmän pystyin juoksemaan ja pyöräilemään -olo oli kuolematon ja kaikkivoipa. 

Muutamia vanhoja tallessa olevia h.päiväkirjoja selailin jouluntienoolla, ja olihan ne hauskaa luettavaa. Olin joskus ihmetellyt, kuinka ihminen voi olla muka niin laiska ettei viiti ulkoilla kuin 186km juosten, ja 280km pyörällä viikossa, se oli vissiin pohjanoteeraus(erikoishuomatuksena vielä "vissiin sitten kevyt viikko?!"). Elämässä ollut pieniä murheita silloin...

Jälkikäteen ajatellen, niin kyllä nautin suunnattomasti siitä tunteesta, että pystyin tekemään niin, ja kokemaan kuinka hirveästi keho pystyy kestämään (pitkäkestoista)rasitusta.

Poimintoja

Muistan yhden rääkin vuodelta '96 heinäntekoaikaan. Niihin aikoihin tykkäsin hirveästi auttaa naapureita heinähommissa. Jotenkin siellä oli mukava tunnelma, ja muutenkin fyysinentyö kävi hyvästä harjoituksesta. Nykyisinhän meidän suunnalla ei enää maataloutta pysty harjoittamaan, että mitään heinäntekotalkoita järjestettäisikään -jätettään tämä politikointi toiseen kertaan.

Yhdellä viikolla olin ollut apuna meidän kylällä 3:n eri talon heinänteossa, ja en vielä ollut saanut omasta mielestä tarpeeksi pöllyävästä heinästä. Niinpä soittelin isosiskolle Kainuuseen, että missäs vaiheessa he meinaavat ruveta paalaamaan. Sisko ilmoitti, että seuraavana päivänä klo 15 tulee paalain, ja sitä mukaa rupeavat latomaan paaleja suojaan. Mullahan tuli heti mieleen, että sinne ja vauhdilla. Lupasin ilmaantua avuksi, jos vain apu mitenkään kelpaa. No kyllähän se kuulemma kelpasi, mut ihmetteli vain kuinka meinaan tulla. Nimittäin julkiset kulkuneuvot eivät kulje välillä Karjala-Nälkäämaa ihan kuin pk-seudulla. No sanoin vaan: jotta jännitä vaan tulenko vaiko enkö.

Aamulla kello soitti herätyksen n. klo 4 ja kävin heittämässä 10km verryttelyn. Meno oli SAATANAN kankeeta, ku HELVETILLINEN päiviä kestävä paalien mättäminen oli vetänyt kropan melkoiseen jumiin.

Vetelin erittäin runsaan aamiaisen naamariin, reppuun nappasin muutaman litran mehua, ruisleipää, banaania, vaihtovaatteet ja tietysti juoksukampetta. Olin valmis seikkailuun.

Köryyttelin fillarilla p-vaara-eno-romppala-juuka-nurmes-valtimo-maanselkä-sotkamo. Pikkuisen rapiat 200km syyhkin, ja VITUTUS oli maanselkään saakka kohtuu pinnassa, nimittäin tunsin koko ajan vain ylämäkeä.

Perille saavuin reilusti ennen klo 15:sta. Runsaan lounaan jälkeen olin valmis mieli autuutta täynnä heinäpellolle. Naapurin isäntä jossain välissä ihmetteli ääneen: "on teillä ihme renki käymässä, ku riehuu kuin heikkopäinen eikä hikoa pisaraakaan".  Mietin mielessäni: "mistäkähän moinen olisi voinut johtua?! -enpähän PERKELE tiiä."

Seuraavana päivänä heinähommat saatiin päätökseen, joten mullahan oli aikaa tempaista vajaa parikymppinen tutuissa lenkkimaisemissa. Lenkin jälkeen olin niin väsynyt, etten enää jaksanut kuin ajaa pyörällä Nurmekseen, hyppäsin pyörineni junaan ja sillä kotiin.

Olipa VITUN siisti seikkailu, ei enää venyisi moisiin.

Huomenna EHKÄ lisää

Aamulla kevyt 8+kp, illalla 18 perumättöä+6ruskoa