Aamulla seittämän päynärissä, siis siinä kellon soittoaikaan olo oli suurin piirtein kuolemasta seuraava, elikkä eipä mitään nato-ohjus syöksyä tapahtunut lyreksejen äärelle. Pakko oli jälleen turvautua miestä väkevämpään ja sipasta kunnon mortteli pika-kaffetta nassuun.

Kattelin peilistä omaa kuvatustani, ja silmät hohkivat punaisina kuin Skodan jarrupalat. Enpä jäänyt lumoutuneena peilikuvaani töllistelemään, vaan nappasin riuskasti kamat niskaan ja läksin tiestölle. Temusin oikein kevyttä vajaan 9km jonka jälkeen oli suihkun paikka. Hoidettuani intiimihygienian edes keskinkertaiselle tasolle, oli aikani ruveta hyörimään keittiössä majoneesipullojen äärellä.

Nassu kilellään rupesin touhottamaan joutavia, elikkäs kävin vähän töitä paiskimassa. Onneksi oli suhteellisen hiljaista meinikiä, eikä tarttenna ihan hillittömästi singahdella, ku virtataajuus oli kytkeytynyt sinne slow-osastoon. Sain kummiskin kiduttua tunnit puikkariin ja läksin kurnuuttamaan HS:llä kotiin.

Kotona nukuskelin ainakin pari tuntia, jonka jälkeen olinkin valmis valloittamaan vaikka maailman. Mun mittapuullahan toi tarkoittaa suurinpiirtein ahdistuslenkkiä ja sen kävinkin tekemässä mallilla vr3+15+vr3. Keli ainakin oli hyvä ja shortseilla pystyi lätystelemään.

Äsken natustelin loistokasta lihapulla/kaalisörsseliä. Mun ruokalajit sattuuvat syntymään yleensä sillä viisiin, että mätän vain kaikkea mitä sattuu kaapista löytymään, lämmitän ja syön, joten kaikki ovat enemmän tai vähemmän sotkuisia sörsseleitä.

Periaatteessahan voisin jonkimoisen keittokirjankin tässä pikaisesti vääntää. Olisi ainakin helppo tehdä mun ohjeiden mukaan. Aineksia ei tartte mitata saati valkata. Ottaa vain mitä käteen sattuu osumaan tai kaapista löytymään, kuumentaa ja nauttii. Tämän voi tehdä yksin, hyvässä tai ihan PASKASSA seurassa -aina maistuu samalle.

Loppuillan aion vain olla olemassa.