Sunnuntaina pidin suosiolla lepoa, nimittäin jaloissa oli hieman tuntemuksia, enkä muutenkaan halunnut rassata akillesta tähän syssyyn pätkääkään enempää. Eilen lätkyttelin keveetä töihin, mut vielä jätin sakkokierrokset kiertämättä, elikkäs siitä kasailin 4,5 km ja pitihän mun päästä vielä kotiinkin, niin siitä haalin toiset roskaiset 4,5 kilometriä. Tänä aamuna olin jo tikkana neljältä ylhäällä ja lätkyttelin duuniin sakkorinkien kautta 11,5 ja iltamassa kävin keveetä pyörimässä PeräBerberian huudeilla 15,5 km voimalla. Katsellaan missä vaiheessa otan perinteisen maratonista palautumisviikon toisen lepopäivän, vissiin siinä vaiheessa kun kroppa tuntuu sitä vaativan.

Tosta lauantain seikkailusta kirjoittelinkin jo yhden raportin, mut sehän meni häviämään tallennusvaiheessa. Tällä kertaa en jaksa kovin seikkaperäisesti tähän pureutua, joten joudutte tyytymään melko hatariin muistikuviin ja vähän sinne päin meininkiin. Tarkoittaa, että kaikki fucktat eivät välttämättä ole ihan kohdillaan, mut yritänpä PUOLIHUOLIMATTOMASTI parhaani PERKELE.

Tää HCM:lle lähtö tapahtui extempore, kuten jo kerroinkin. Nimittäin Tarvaselassiella oli kytö startata maratonille, ja sai houkuteltua meikät kovan ruinaamisen jälkeen messiin. Tämä hillitön ruinaaminen tapahtui suurin piirtein seuraavasti: Tarvaselassie " lähetään HCM:lle juoksemaan", mie : " Ok, lähetään vaan", puolen minuutin hiljaisuus...mie: "en VITTU ihan oikeesti minnekkään lähe, ku jalka on PASKANA", T: "myöhäistä olet luvannut ja niitä ei voi perua".  Elikkäs suuresta suustani ja melkoisen helposti yllytettävästä luonteesta johtuen jouduin sinne lähtemään.

Valmistautuminen meikällä oli vallan loistava, pidinhän kummiskin pari kevennettyä päivää ennen starttia. Hirveitä paineita en tästä seikkailusta jaksanut ottaa, varsinkaan ku juurikaan kovia treenejä ei tullut harrastettua. Ainoat hapottavat harjoitukset olivat treenipäiväkirjan lueskelua ja myönnettään, että niitä sivuja lueskellessa veren laktaatit olivat huomattavan koholla.

Lauantaina lähdettiin siirtymään kohden maalikyliä ja pääsimme ajoissa perille. Alkuhäslingit suoritettiin kuten aina ennenkin. Tällä kertaa en kuitenkaan viittinyt ottaa edes omia juomia, ku arvelin, että hölkkävauhdissa ei tuota suurempia ongelmia kipata gatoradea mukista. Normaalistihan pullosta juopottelu onnaa huomattavan paljon paremmin, varsinkin jos vedetään Kamismaisesti ahdistusvauhdeilla.

Startista rupesin latomaan ja ajattelin etsiä sopivan juoksurytmin. Alkuun vetelin muutaman tonnin 3:42-3:48 väliin, mut huomasin, jotta turhaapa ihteesä riuhtoa väsyneeksi, ku eihän tollaista vauhtia jaksa kummiskaan maaliin saakka mättää. Ekalla tonnilla pudotin geelinkin(huutoraivarin säestyksellä), ku eihän noi dexalin PASKA-geelit voi mitenkään sijoittua meikän kalsareihin suosiolla. (Yleensähän käytän sqeezyä, mut tällä kertaa en niitä mistään kaupasta löytänyt, joten oli tyydyttävä niihin mitä PeräBerberiassa myydään). Kummiskin sain pudonneen geelini takasi, ku kanssakilpailija sai sen vauhdista napattua, ja toimitti sen meikälle pikimmiten -kiitokset tästä.

Alun ryntäilyn jälkeen tyydyin hölkkäilemään suunnitelman mukaista 4min/km vauhtia, ja joissain alamäissä pikkaisen kovempaa ja vastavuoroisesti ylämäet sekä vastatuulipätkät löysäilin justiinsa sopivasti. Juoksu ei hirveesti hengästyttänyt, mut rehellisesti voin myöntää ettei jalat paljoa kovepaa olisi suostuneet liikkumaankaan, elikkäs vetelin sopivasti mukavuusrajalla.

Joskus seittämän kilometrin kohdalla päätin, että juoksen 21-25km ja jätän leikin kesken, ku akilles rupesi tuikkimaan vallan VITTUMAISESTI. Lätkyttelin kilometrejä plakkariin ja aina väliin saavutin kilpakumppaneita ja yritin taratella spegulaatioita -ihan vain aikani ratoksi. Hirveästi en juttukavereita saanut, joten tästä aina suuresti loukkantuneena jatkoin juoksuani omaan tahtiini.

Joskus 17km kohdilla sain näköyhteyden kolmen juoksijan ryhmään. Ajattelin iskettää porukkaan mukaan, että tuulipätkät olisivat helpompia juoksennella. 21km jälkeen sainkin porukan kiinni. Hölköttelin muutaman kilometrin joukonjatkona, mut vissiin kavereilla alkoi tossu painamaan ja hieman jäivät jälkeen. Tässä vaiheessa päätin kummiskin juosta maaliin saakka. Mietiskelin nimittäin päissäni, etten pysty VITTUILEMAAN Tarvaselassien PASKALLE juoksulle täydellä teholla, jos itse olen keskeyttänyt.

Melkein heti ryhmän kannoilta pudottettuani sain yhden hepun kiinni ja rupesin tivaamaan: "ongelmia, murheita vai huolia?". Kaveri ei mitään virkkanut, ja rinnalla hokasinkin, jotta tällä hepulla lukee rinnuksissa russia. Miehän siihen: "есть ли у вас проблемы?", kaveri tokasi: "kramp" ja hieroi pohjettaan. Eipähän siinä muuta kuin: "пить больше". Kaveri nyökkäsi ja rupesi kävelemään. Näin se psyykkaus toimii...

Lätkyttelin taas yksikseen. Jonkun ajan hölköteltyäni pari tummahipiäistä naikkosta läväytti ohitte, enkä viittinyt käydä heitä hännystelemään saati peesailemaan. Ajattelin, jotta eipä maksa vaivaa SAATANA, nimittäin meikällä on täydellinen numerolapun raiskaus-fiilis päällänsä. Jossain vaiheessa tuli meikän kaistaa bussikin vastaan. Järkkäri yritti pysäyttää minua päästääkseen bussin lävitte, mut enhän mie siihen suostunut, vaan jatkoin matkaani "iloisesti" järkkärille moikattuni.

Tilkan nousussa pikkuisen rupesi VITUTTAMAAN, ku vauhti laski hetkeksi 5min/km. Normaalistihan tässä kohden vauhti on pudonnut 4min/km kävelyksi, joten VITUTTAAHAN se.

Maaliin hölkyttelin hissukseen numerolappua raiskaten, eikä motivaatiota ollut mitenkään ahdistella. Loppusuoralla kummiskin katoin, jotta irtoaako kiri tälläisen PeräBerberialaisen pitkän lenkin jälkeen. Voin todeta, että kyllä se irtoaa, jos olisi pakko.

Pikaisesti suihkuun ja siwaan ostamaan kevyt liisteriä. Aikani liistereitä tinattuani Tarvaselassiekin (3.58)suvaitsee saapua stadionille ja olen sata varma, että hän on enemmän päissään kuin meikäläinen.

Tämän naputteluun meni 20minsaa, enempää en pitkän lenkin juoksemista viiti avautua SAATANA.