Päivän holy missio oli jalkojen toimimintakyvyn palauttamiseen liittyvien asioiden hoitamisessa. Aamulla lönkyttelin 13km ja menohan oli vertaa muikeeta, varsinkin jos ei lasketa kipeätä lonkkaa, puhumattakaan hellästä hanurista. Ruskot lähtivät kuin murkula tykin suusta, ja miehän olin vallan ihmeissäni moisesta.

Melkein kuvittelin sairaassa mielikuvituksissain kiitäväni mondoa 800m kisassa 1.54 alkuiseen tulokseen. Kantapää läpsyi niin napakasti pakaraan, että vakavasti harkitsin jääkiekkohousujen käyttöönottoa seuraavalle lenkille. Kuten huomasitte, niin kirjoitin yksikössä, sillä totuuden nimissä myönnetään, että oikean eli kipeän puolen kantapää ei napsahdellut meikäläisen täydellisyyttä hipovaa hanuria lähellekkään PERKELE.

Päivällä kävin työterveyshuollossa, ja sain sieltä lähetteen magneettikuvaukseen sekä ortopedille.  Mulla oli sellainen asenne, ettei meikälle tällä kertaa VITTUILLA tavuakaan, ja suoraan ilmoitin lääkärille diagnoosin sekä toimenpiteet jotka tartten. Tällä kertaa asiat kävi juuri kuin olin toivonutkin. Monestihan asian laita ei ole ollut lähellekkään samaa, kyseisessä byroossa asioidessani.

Torilla istuskelin tovin, ja naamani oli hieman näkkärillä, varsinkin siinä vaiheessa, kun sain varattua magneettikuvaukseen ajan ensi viikoksi. Katsellaanpa miten lähtee hommat sujumaan, ja suostuuko meikäläisen koipea kukaan leikkaamaan, ja ennen kaikkea mistä mie kiskon kaikki tarpeelliset kahisevat operaatioon. Elikkäs kenellä nyt sattuu olemaan kymmeniä tai satojatuhansia euroja liipasimella, niin laitatte ne vain Katajalle menemään saatesanoilla, jotta ForrestG pitää saada Spartathatlonille mahdollisimman voittolliseen kondikseen SAATANA.

Kävin samalla reissulla kiskomassa kahvia Toivosen leipomolla, ja ostin myös säkillisen karjalanpiirakoita. Heti kotiin toivioreissulta palattuani, päätin lähteä vähän tiestölle nilkuttelemaan ja senhän totta tosiaan teinkin. Kinkkasin sen mitä kapulat antoivat periksi, ja eipähän sinällään ahistanut PASKAN vertaa - ei nimittäin enää jaksa.

VITUT, alkoihan se oikeasti siinä 25km jälkeen vähän, tai hieman reteemminkin ahistamaan, koska harppa kävi lyhenemään, ja tuntui kuin PERSELIHAT räjähtäisi hetkenä minä hyväänsä. Lisäsin vain askelien frekvenssiä, joten etenemistahti ei hirveesti hyytynyt. Etenemiseni oli sellaista perverssiä tikutusta, kuin katkokävelyä sairastavalla kanalla. Mittariin läsähti kummiskin reilu 30km, kun kaarsin kartanolle.

Kotona huolto suihkun muodossa, sekä pari litraa nestettä ja muutama karjalanpiirakka. Tarkoitushan oli vielä lähtee illaksi uimaan sekä saunomaan Hinkanrantaan, joten ruho piti läsäyttää vimosen päälle iskuun.

Autolle nilkuttaen vaappuessani, sekä sisään apukuskin paikalle itseni muljautettuani, emäntä totesi yks'kantaan: "oon seurannut sun elämääsi yli kymmenen vuotta, ja olen tullut siihen lopputulemaan, että sie harrastat kovasti urheilua, jotta voisit tuntea olevasi vähintään 80-vuotias". Mitäpä terävää näin syväluotaavaan analyysiin voi heittää kuin: "eipähän tulevaisuus sitten yllätä". Hieman nauratti; näennäisesti paremman puoliskoni totuutta hipova kommentointi.

Ei naurata enää. Hokasin nimittäin, jotta mie kirjoitan nykyisellään AIVAN liian pitkiä juttuja SAATANA.