lauantai, 25. lokakuu 2008
Kokonaisvaltaista elämää
Muutenkin oon miettinyt, että mitkä asiat vaativat tulevaisuudessa muutoksia. Harjoittelussa teemme pienehköä viilausta, mut suuriin muutoksiin en katsoisi olevan toistaiseksi tarvetta. Tämän tyylinen harjoittelu sopii minulle, vaikkakin on suhteellisen haastavaa. Muusta elämästä aion tulevaisuudessa pikkuisen tinkiä, etten ole aina suunapäänä menossa kaiken maan "projektiloihin". Enemmän kun keskittyy palautumiseen, niin luultavammin harjoittelukin puree sitten paremmin.
Menneellä kaudella mulla oli pikkuisen liian monta rautaa tulessa, ja monesti yöunet saattoivat jäädä vähän riittämättömäksi, varsinkin kun painan lisäksi täysmääräistä 3-vuoro työtä. Tähän asiaan pitää saada ja varmasti tulee muutos.
Kuulostanee sairaalta, mutta en tunne olevani onnellinen, jos en pysty harjoittelemaan tarpeeksi kovasti, laadukaasti, määrällisesti ym, mut näin se vain on -ainakin toistaiseksi. Tiedä sitten miten elämänarvot tulevat muuttumaan tulevaisuudessa -sen näyttää sitten aika. Kummiskin tällä hetkellä koen eläväni täysillä, vain silloin kun pystyn harjoittelemaan hyvin ja kilpailemaan omalla tasollani, kaikki muu on lähes yhdentekevää.
Tänään aamulla kevyttä 11km+6ruskoa, iltamassa tarkoitus 18km kevyttä.
Kommentit