Edellinen postaus on skriivattu niin tiukassa aliravitsemustilassa, että huh ja SAATANA kaupan päälle. Meikällähän oli tarkoitus osallistua sisäsoutelijoiden SM otatukseen ja tietty siihen aliravittujen osioon. Valmentajan kanssa pähkimme, että kannattaa samaan syssyyn tyrkätä pari starttia, ku Kotkaan asti käymme kummiskin ajamaan, saamme näin rahoillemme enemmän vastinetta.

Projektihan alkoi jo syksyllä, ku jalka oli PASKANA, eikä motivaatiota korvaaviin juurikaan löytynyt. Mie kerroin valmentajalle, että nyt on plan seuraava: "sikäli ei juoksemaan päästä, niin soudetaan kuin hullut ja startataan SM-soutuihin ja tavoite on kultaa sekä uusi Suomen ennätys". Valmentaja tuumasi siihen: "juokseminen ekana ja sikäli juoksemaan ei päästä, niin hoidetaan homma tällä suunnitelmalla PERSULES".

Pari kuukautta sitten jouduin muokkaamaan suunnitelmaa uudestaan, ku hokasin etten pääse tavoittelemiini huippuvauhteihin. Soittelin valmentajalle ja totesin, että unohdetaan Suomen ennätys ja yritetään kahdella matkalla kultaa, eli aliravittujen 30v sarjassa ja samassa yleisessä. Tämähän passasi ihan hyvin.

Meikäläisen plan alkoi kusemaan pari viikkoa sitten, ku hokasin OIKEASTI olevani läski, varsinkin sinne aliravittujen sarjaan. Jouduin kauheimpaan fyysiseen koettelemukseen ikinä, elikkäs dieetille. Tää oli TODELLA raastavaa, ja dieettini huipentui viimeisellä viikolla tosi niukkaan energiamäärään.

Aamulla paino hiihteli vielä sata grammaa ylitte tavoitepainon elikkäs 75kg:n, enkä ollut juurikaan syönyt pohjille. No, eipähän auttanut jäädä tuleen makaamaan, vaan sipaisin itseni pelipaikoille ja siellä punnitukseen. Kuseskelelun jälkeen vaa'an viisari tärähti 74,4 kg:een ja lupa starttiin oli lunastettu. Tarkoitti meikällä, että vedin sellaisen reilun pari litraa nestettä naamariin ja kaksi suklaapatukkaa ja muutaman protskupatukan. Olo oli tiine, eikä mitenkään viriili.

Kerkesin sulatella vajaan pari tuntia ja ekaan starttiin tuli käsky. Mulla oli mielessä suunnitelmana nykiä siihen 36.10 - 36.30, elikkäs suurin piirtein rentoa. Hillitön kilpailustressi, tyhmyys, uhmakkuus, tietämättömyys ajoi minut vetämään kuin hullu,  TIETYSTI heti ekasta vedosta alkaen. Yritin välistä löysätä, mut kroppani ei antanut  periksi. Vedin tasaisella 1:45/500m vauhdilla ja olo oli karmee. Kropassa ei ollut nestettä, eikä myöskään energiaa. Kisan aikana päätin, etten enää ikinä vedä yhtään vetoa soutulaitteella, kunhan 10k on täynnä. Sinillä vedin, ja maalissa huomasin olevani voittaja. Konttasin taustalle palauttamaan voimia.

Kävin pukkarissa täräyttämässä kuivat hepeneet ja mietiskelin kotio ajelemista, nimittäin olo oli sen verran hutera, PASKA, surkea, väsynyt, nälkäinen ja ennen kaikkea VITTUUNTUNUT. Kelailin tovin ja päätin startata uudestaan, sillä olihan mulla palautusaikaa ainakin 1,5 tuntia uuteen kisaan, eli aliravittujen yleiseen otatukseen, siis vähintäänkin yltiöpäisen riittävästi.

Verrailin tovin, mut missään nimessä en enempää, sillä halusin säästää kaikki energiat viimeiseen riuhtaisuun. Istuin kisakoneeseen ja yht'äkkiä hokasin, ku muut rupesivat kiskomaan hullun innolla. Tajusin olevani ns huonolla hapella matalan verensokerin vuoksi, mut läksin perään paahtamaan. Tarkoitus oli JÄLLEEN himmailla ja yrittää rimpuilla muiden mukana. Hetken perästä huomasin nykiväni 1:45/500m vauhtia ja kohta olinkin kärjessä. Vetelin ERITTÄIN huonoissa fiiliksissä kisan loppuun ja toistamiseen ekana maaliin. Kisan jälkeen olo oli hyvin vaikeasti kuvailtavaa, nimittäin olo oli äärettömän paha, mut erillä tavalla kuin kovan juoksukilpailun jälkeen.

Hupaisinta tässä oli se, jotta eka veto oli 35.11 ja toinen 35:08, ekassa työstössä olo oli paha kisan aikana, ja toisessa olo oli paha jo ennen kisaa, kuin myös kisan aikana, silti pystyin punnertamaan 3 sekunttia jälkimmäisen kovempaa. Olisikohan mulla sitten kestävyystyypin lihaksisto, vai häh VITTU SAATANA?!