Minä näköjään elän!! Näin tuumin aamulla klo 7 korvilla ku kännykän herätyskello piippasi korvan vieressä. Ai mistäkö moinen ajatus jolahti mieleen?! Iltamassa olin niin SAATANAN väsynyt ja hakatun oloinen, etten oikeen tiennyt että vieläkö aamulla kroppa pelaa.

Eipähän nyt voida puhua mitenkään sveitsiläisen_atomi_käkikellon herkkyydestä mun kropan toimimisen suhteen, mutta herättyäni alkoi sen verran oikeaa takareittä viiltämään ja vasen lonkkakin oli tässä hengessä mukana, että tokkiinsa HETI tiesin eläväni.

Pikkuisen venyttelin aamukankeutta kropasta (siis jaloista kaksimieliset KUSIPÄÄT) ja lähdin haistelemaan ulkoilmaa, jotta minkälaisen aromin tää paikallinen Stora Enso on tänään ilmoille heittänyt. Veistelin sellaisen 8km tosi keveetä ja täytyy myöntää, että joskus on kulku ollut parempaakin.

Päivän projekti oli homo-scootterin testailua, mut siitä voin kirjoittaa joskus syväluotaavammin.

Illalla lähdin juoksemaan 30 km keveen ja keli oli kohtuullisen PASKA tuulen ja irtolumen tiimoilta, mut juoksufiilis oli parempi kuin pariin päivään.

Siinä vähän tilannetietoja. Enää en viiti kitistä, että paikat on PASKANA, sillä varmasti jokaisella johonkin paikkaan kivistää(ainakin tällä iällä), joten turhaa näistä on enemmälti nillitellä SAATANA. Olen kummiskin päättänyt, että juoksen niin pitkään kuin pystyn ja toivottavasti paikat kestäävät. Tietysti jokainen päivä kaikkeni teen, että paikat paranevat  normaaliksi, enkä ihan tahallani aio telakalle itseäni karauttaa.

Kuten olen ennenkin sanonut, että kyllä tälläinen rääkkääminen antaa kaikkivoipan olon. Onhan tämä SAATANAN hauska harrastus ja tunnen ELÄVÄNI!