Tänään oliki sit aamuvuoro ja jätin(harvinaista kyllä) aamulenkin väliin. Suunnitelmissa oli täksi päiväksi nimittäin vähän pitempää settiä keveesti Aholan suunnalla. Duunit hoidin -taas tavoilleni uskollisena..eli siis suurinpiirtein, vasemmalla kädellä ja helvetin velton-oloisesti. Töiden jälkeen oli pakko ladata akkuja vaaterissa.

Kevyen parin tunnin päikkäreiden jälkeen lähdinki sit veivaamaan 30 km:n lenkkiä. Ekat 5 km oli todella vaikeeta. Ei millään olisi malttanut läpsytellä tarpeeksi hitaasti. Väkisin pidin vauhdin 5min/km ja sykkeenki siinä 120 tuntumassa. Sit annoin vähän löysää ja vauhdin kiihtyä 4.40-4.50 väliin. Syke takoi tasaisesti 130 kantturoissa ja fiilis oli todella mahtava. Tuntui jotta nyt pystyisi latomaan vaikka 100 km tätä vauhtia. Eikä tekisi tiukkaakaan. Kiertelin tuolla syrjäisemmillä kylillä, kun ilta alkoi pimenemään. Tunnelma oli kuin sudella joka vain jolkottelee menemään. Ääniä kuului jostain kaukaisuudesta ja metsän tuoksu oli voimakaampi kuin pitkään aikaan. Kokonaisvaltainen vapauden tunne läpäsi koko kropan. Juoksu maistui hyvälle. Tälläisiä fiiliksiä ei tarvitse montaa kertaa vuodessa saada, jo näiden fiilisten voimalla jaksaa lähtee treenaamaan aina uudestaan ja uudestaan.  

Viime viikko oli sit normaalia nysväämistä, eli kilometrejä tuli vähän reilu 150. Väliin vedin pari reippaampaa settiä, mut muuten oli suht kevyttä. Tälläistä säälittävää tällä kertaa mun elämään.