Viime yön nukuin yllättävän hyvin. Varmasti osansa on sillä, että annoin periksi, enkä käynyt enää turhaan stressaamaan asialla kestääkö koipi vai ei. Yöllä kyllä näin (toive)unta siitä, että juoksen helkkarin keveesti tiestöllä pitkää siivua ja meno oli varmasti alle 4minsaa, eikä koskenut yhtään mihinkään ja enkä muutenkaan hengästynyt juurikaan.

Aamulla oli HELVETIN vaikeaa nousta kellon soittoon, sillä tiesin jotta pitää lähtee töihin hengailemaan, eikä lenkille kuten normaalisti. Tällä kertaa olisi mieleni tehnyt jäädä sänkyyn ja kääriytyä tiukemmaksi muumioksi peiton helmoihin. Yleensähän olen tikkana ylhäällä ja lyreksit vähintään puoliksi jalassa ennenkuin herätyskellon piippauksen kaikuminen meikäläisen betonibunkkerissa totaalisesti lakkaa. Osansa tähän sängyssä vetelehtimiseen oli ajatuksellani, että NYT vietetään ja nautitaan juoksijan kesälomaa (vaikkakaan en itseäni koskaan tituleeraa juoksijaksi, mut sallittaneen tämän ainoan kerran).

Töissä kävin kuljailemassa joutavia ja yleisolo oli PERSEESTÄ. Laskeskelin, että olen ollut jo kohtapuoliin melkein 40 tuntia ilman urheilua, hikoamista, hengästymistä ja kaikkea siihen liittyvää. Hätäpäissäni suunnittelin jo plan B:tä, että iltamassa muljautan ihraisen ruhoni salille soutamaan pariksi tunniksi ja päälle runnon voimaa raudoista. Jossain vaiheessa hokasin, että paree tämä viikko olla vain, antaa akkujen latautua, sillä ensi kauteen on vielä NIIN pitkä aika. Parempi unohtaa ensin kaikki ja sitten ruveta vasta miettimään; josko sitä vielä jaksaisi. Varmasti tätä Jaakobin painia tulee käytyä muutaman kerran ennenkuin ensi viikko koittaa PERKELE.