Kertonee minun ajatuksista sekä alitajunnan toiminnasta, sillä viimeiset kolme yötä olen unissani treenaillut juosten. Jokaisessa unessa juoksu kulkee, mihinkään ei satu ja kaikki on lähestulkoon täydellistä. Aina lenkin loputtua olen tajunnut, että leikkauksesta ei ole kuin noin viikko jotta: "mitä VITTUA mie oikeen teen?". Sitten on alkanut hillitön VITUTUKSEN SUPER-MULTIHUIPENTUMA, koska ajatuksissani olen pilannut jalan, liian aikaiseen aloitetulla harjoittelulla. Siinäpä unentulkitsijoille pähkinää purtavaksi.

Massakausi on muutenkin lähtenyt loistavasti liikkeelle, jokainen päivä olen muistanut syödä jäätelöä, ja joinakin päivänä olen muistanut syödä jäätelöä ihan SAATANASTI. Siinäpähän massa kasvaa, eikä enää suonet pullota ruhossa ja vatsakin pyöristyy kuin Kamiksella kuunaan. Pitihän Nurmikin syksyisin lihotuskauden, että jaksoi treenata talvella tarpeeksi vaahtopääkävelyä, ja tämähän on meikälle periaatteessa syksyn ylimenokautta. Ruvetaan elämään säädyllisemmin, sitten ku pääsee taas treenin makuun. Vaikkakin iljettävä läski-fiilis iskeekin kuin märkä sukka - kestettettävä se on, sillä pelkäksi rehunpurijaksi minusta ei ole.

Tässähän tämä hajoilemis-projekti etenee, hitaasti mutta niin hitaasti. Pitää vain yrittää kestää, kun muuta en oikeastaan pysty.