Pitäsi vissiin vähän tormistautua blogin päivittelytahdissa, mutta hankalahan meikäläisen on särmätä, varsinkin kunkaikki tarinat elämästäni on kerrottu - ja vähintäänkin sataan kertaan PERKELE.

Lantionseudun kivut ovat pysyneet mukavasti aisoissa, enhän ole tehnyt tehollisesti kuormittavia harjoituksia toviin. Punttisalilla olen vääntänyt rautaa nöyräksi, mutta totuus saattaa olla, että malmi on painanut meikäläistä hitusen nöyremmäksi. Oikea olkapäänihän ei meinaa kestää niitä hillittömiä limppu määriä; mitä kasaan penkkipunneruksessa rautatikun nokkaan - hajotkoon vain, kyllä mun psyyke senkin kestää.

Tiistaina sipasen läskin ruhoni magneettiin, ja perjantaiksi lupasivat jonkinlaisen alustavan diagnoosin lonkan alueelta. Pitäsi lisäksi etsiskellä sopiva ortopedi, joka antaisi magneetin päälle viimeisen voitelun sekä tuomion.

Sikäli leikkuuhommiksi jalan kanssa elämä menee, niin en vielä ole ihan satavarma, että yrittäisikö leikkuttaa koiven mahdollisimman pikaisesti. Toinen vaihtoehtohan olisi, vetää syksyyn saakka hirveällä hazardi-riskillä, ja tempasta sellainen perusteellinen ForrestGuuri, ja iskee SM-maralle lähes täydellisessä maratonjuoksuepäluottamuksessa. Tämän jälkeen sitten voisi viettää ylimenokautta keppien kanssa suhratessa. Nämähän on näitä elämän pieniä dilemmoja.

Tänään taas jyystetään pitkään ja hartaasti PeräBerberian tiestöä.