Aamulla herättyäni verrailin keveetä 6 km. Tänäänhän oli tarkoitus vetästä kovempi nykäys Malmijuoksussa, sitä varten piti oikeen tehdä pienimuotoinen kisaan valmistautuminen. Tarkoittaa, että aamulla syödään vähemmän kuitua ja muutenkin rentoillaan, jos se nyt on mitenkään mahdollista.

Ajelin kisapaikalle ja fiilis oli suht ok. En keksi mitään mistä valittaa tai suuremmin natista. Ainahan mulla vatsaa vääntää ja jotain paikkaa kolottaa.

Numeroiden haku, kamppeiden vaihto, verryttelyt kuten aina ennenkin. Keli oli +1 astetta ja valitsin shortsit juoksuasuksi. Enpä IDIOTTIMAISUUKSISSANI ollut pakannut trikoita mukaan ollenkaan, joten suurta arpapeliä ei tällä kertaa tarvinnut käydä. Nimittäin repun pakkasin eilen ja säätieto lupasi 6-7 astetta lämpöä. Kuka silloin trikoita käyttää?

Kisa lähtee käyntiin ja mulla suunnitelmissa juosta alkuun 3.15-3.20 tonneja. Suuremmoinen suunnitelma oli laadittu sitä silmällä pitäen, jotta loppumatkasta mieluusti veivataan alle 3.15 tonneja, että hippulat vaan vinkuu SAATANA.

Ladoin menemään noin suurinpiirtein näppituntumalla suunnitelmien mukaan, pl lopussa ei TODELLAKAAN ollut voimia nostaa vauhtia pätkääkään.

6-7 km jälkeen alkoi väsymys ja maitohapot painaa kropassa. Mieli teki juosta kovempaa. Yritin askelta kiihdyttää, mut melko tuloksetonta räpiköintiä. Jotenkin kone on nyt vain niin tukossa, tuntuu ettei kaikkea saa irti, vaan maitohapot rustaa jalat voimattomiksi. Hippulat eivät todellakaan vinkuneet, mut hengitys vingahteli kuin astmaisella lehmällä. Pää-asia, että joku paikka vingahtelee.

Kokonaisvaltainen MAKSIMAALISEN vastenmielinen inhotuksen tunne valtaa kroppaa, mut missään ei ole sellaista suurempaa pistävä kipua kuten normaalisti. En käsitä, ei vaan pääse lujempaa -aivan sama Lpr:ssa viime viikolla.

12km:n VITUTUKSEN jälkeen tulin maaliin ajassa 39,45 -nyt ei vain kulje. Eipähän siinä mitään, HELVETIN tasapaksu juoksu.

Kotimatka jälleen yhtä TUSKAA. Mitään ei pystynyt syömään, saati juomaan, yrjötää, paskattaa, paleltaa ja VITUTTAA. Nyt kummiskin olen niin tolkuissani, että jotain pystyin tänne suoltamaan.

Kyllä mie nousen PERKELE -näin olen sen päättänyt!