Aamusella sai taas käyttää jokaisen tietämäni koijjaamistyylin, että sain itseni salille huijjattua. Ei vaan olisi millään TAAS viittinyt lähteä läpsyttelemään. Sain kummiskin itteni salille, missä rimpuilin crossarissa melko tovin ja päälle vielä kurmootin ruhoa rautojen avulla.

Kevyttä tympääntymistä olen havainnut tälläisessä sisäliikunnan suorittamisessa. Onneksi olen sen vertaa yksioikoinen kaveri, etten pidä sana/toimintatapa-varastossani muuta mahdollisuutta kuin treenamisen, muutenhän tänään olisi jäänyt treeneihin lähtemättä.

Mietin joskus aikoinaan(sata vuotta sitten), ettei meikäläisen psyyke tahi motivaatio harjoitteluun riittäisi, jos sattuisi tulemaan jonkinmoista rasitusvammaa, enkä näin ollen pääsisi pääosaa treeneistä tekemään juoksemalla. Jollekkin taisin sanoakkin, että rasitusvammaan loppuisi meikäläisen höntyilyt PERKELE. Taisinpa silloin olla väärässä.

Harvoinhan olen väärässä, ja silloinkin ku satun olemaan, niin en SAATANA ainakaan myönnä. Olisiko runsas sisäilman hengittäminen pehmentänyt meikäläisen kuupan lopulleen, kun rupeen jo omia väärässä olemisianikin myöntelemään PERKELE. Tätä menoa jos kuula käy himmenemään, niin varmaan kuukauden päästä myönnän Palmen murhan, punakapinan sekä syyllisyyteni EU:hun liittymiseen SAATANA.

Mistäkähän mun piti oikeen kirjoittaa?! Ei sitten harmainta aavistusta. Kummiskin voin tähän loppuun vain todeta, että hyvä ettei treenaminen ole enää nykyisin ole motivaatiosta kiinni. Sinänsä en kyllä tiedä mistä se on kiinni, mut enpähän ole pitänyt moneen vuoteen vaihtoehtona olla treenaamatta. Elämä on helppoa, kun ei tartte miettiä monia eri vaihtoehtoja, treenaan vaikka ei aina huvittaisikaan, sillä selvä PISTE.

VITTU mitä liirumlaarumia tämänkin SAATANA, lähdenpä siis suorittamaan kovaa treeniä.