Viime päivät olen yrittänyt nakutella aerobista höntyilyä justiinsa sopimmoolleen. Välistä olen raapinut rautaakin ilmoille, mut enpä hillittömän usein kummiskaan, sillä raudan nöyryyttäminen tahtoo iskeä suojajumia meikäläisen habitukseen.

Eilen kyllä laiskottelin lepopäivän merkeissä, sillä parin yövuoron tekeminen alkoi painaa, ja katsoin paremmaksi vaihtoehdoksi antaa kunnon nousta lonkkaa vedellessä. Tänään yritin ahdistellakkin, mut eipähän vauhti ollut YHTÄÄN mitään. Turhaanpa stressiä moisesta ottaa, kunhan vain kropan saa aina välistä riittävän väsyneeksi, sehän on tärkeintä.

Kamiskin toimitti oman harjoitusfilosofiansa JÄLLEEN julki. Nimittäin tänä vuonna Jukolaan olisi tarkoitus kunto hioa vähintään 15 karaatin brilantin tasoiseksi timangiksi. Saas nähdä, kuinka projekti tällä kertaa etenee -toivottavasti hieman paremmin kuin operaatio Pogostan hiihto. Tässä Kamis nöyryyttämässä rautaa PK1:sen kunniaksi.