Sairasloman jälkeen on ollut aika palata työelämään. Alkuhan pruukaa pidemmän poissaolon jälkeen hieman tahmeaa, mutta muutaman vuoron jälkeen alkaa olotila lahamaan kohden tutun turvallista apatiaa.

Treeneissä olen käynyt mallilla, että yritän totuttaa jalkaa juoksenteluun erittäin kevyellä peruskestävyysharjoittelulla ja kovemmat puristukset olen tehnyt soutaen. Voin todeta, että aika VITTUMAINEN sapluuna, jos joutuu kerrankin vuodessa soutukoneen päälle nousemaan. OIkein heikolla hetkellä muistelen talvea 2010-2011, niin kyllähän tämä menee vielä.

Soudun muistelemisesta tuli mieleeni, että vissiinkin tuo aika on sellainen epeli, että mahtanee se kullata jonkin verran mietteitä. Nykyiselläähän saan repiä soutukonetta oksennus kurkussa ja käsistä nahat rullalla, ja tulokseksi tulee tunnissa vaatimattomat 15,800m, kun taasen vanhoina hyvinä aikoina en pystynyt soutamaan alle 16 000m tahtia. Eikä 16 400 -16 500m tahdissakaan ollut edes paha olo, ja sikäli joku tuntemus tuli, niin sehän oli kokonaisvaltaisen miellyttävä.

Mitäpä tässä enempää kertoisi?! Torstaina alkaa vapaat ja metsässä riistan VEEERIIILÖYLYY, kalatkin lupasin käydä ryöstökalastamassa kaikista järvistä. Vastaan mieltä kaihertavaan kysymykseen: kyllä - olen minä ymmärtänyt erästelyn syvimmän olemuksen PERKELE.