tiistai, 10. lokakuu 2017

Sössötystä

Joutsenossa suoritetun treenin jälkeen kävin ottamassa kortisonia akilleksen sekä kantapään tietämillä olevaan limapussiin. Sehän oli vihoittellut edelliset viikot ihan kohtuullisen huolella. Muutaman huilipäivän pidin, että kemia tekee tehtävänsä ja alkaisi parantamaan damageja.

Vissiin kortisoni sen vertaa potki tulehdusta tieltään, että kipu oli siirtynyt kymmenen senttiä ylemmäs ja suoraan akillesjänteeseen. Tästähän ei tunnetusti hyvä heilu; suorien akillesvaivojen kanssa en jopa minäkään käy pelleilemään. Päätin ruveta viettämään ylimenokautta ja jättää Vantaan väliin.

Metsästelin ja grillailin Pohjois-Arjalassa maireana. Joskaan tämäkään harraste ei oikein ottanut tulta siipiinsä, sillä vettä satoi lähes joka päivä, sekä sankarikoirani Olli ei halunnut toimia oikeen huonostikkaan. Koiran toimimattomuus johtunee runsaasta karhukannasta yhdistettynä rohkeaan sankarikoiraani, joka pelkää lähes ihan kaikkea metsänelukoita pl jänikset ja siitä pienemmät otukset.

Kevyttä n. @5.00 hölkkää pystyin muutamina päivinä tekemään noin 10km määrässä, ja yleensä sikäli matka meni lähemmäs 12km, niin alkoi tuntumaan akilleksessa epämiellyttävää kipuilua, joten lenkit oli parempi pitää lyhkäisinä.

Sitten itse asiaan:

Tiimi lähtee kokonaisuudessaan Vantaalle ja itse vielä arvon lähdenkö vaiko enkö lähde. Minua ei kiinnosta tippaakaan hiippailla tunteja kisapaikan tuntumassa toppatakki päällä, sekä kelloa pällistellen ihmetellä kuinka muut juoksee kuola rinnalle valuen.

Sinänsä viimeisien päivien aikana jalka on näyttänyt sen vertaa paranemisen merkkejä, että ehkä teippaamalla saattaisi kestääkkin maratonin lunkuttamisen. Toisessa vaakakupissa painaa, se että kauden tärkeimmät treenit jäi välistä, eikä suorityskykyä ei saanut nostettua laisinkaan kuten ajattelin, itseasiassa ylimenokauden viettäminen makoilun sekä metsästyksen merkeissä laski kulkuani huomattavasti.

Minä en ole enää vuosiin uskonut Heikkisen lanseeraamaan "pöljään päivään". Olen pitänyt ja pidän sitä surkeana itsensä tuntemisena, paskana valmistautumisena ja huonosti suunniteltuna sekä toteutettuna harjoitteluna. Joskus vielä siihen uskoin, sillä menneisyydessä itselläkin on sattunut muutamia hyviä kisoja odotuksiin nähden. Jälkikäteen analysoimalla olen tullut siihen tulokseen, että asioilla yleensä on syy/yhteys. Silloin vain on ollut tuuria matkassa ja olen vahingossa tehnyt oikeita asioita oikeaan aikaan. Harjoittelet hyvin ja järkevästi, niin tulee hyviä tuloksia kapasiteettiin nähden, teet sen huonosti/tyhmästi niin tulokset ovat huonoja. Mielestäni hyvin yksinkertaista.

Uhosin tavoittelevani Vantaan maratonin voittoa, ja näillä spekseillä pitäisi sukkuroida itsensä sellaiseen hurmostilahan, että voisi lähtöviivalla asennoitua sillä asenteella, että kyllä minä hoidan tämän paskan. Tässä tilanteessa sellainen tulee olemaan hankalaa. Toisena vaihtoehtona olisi, jos antaisi kerran omalle ylpeydelle periksi, ja lähtisi ihan fiilistelemään, sekä tekisi sellaisen fun run tyyppisen hyvänmielen juoksun. Tälläisiä asioita mietiskelen puntaroidessani osallistumista.

Tuskin kuitenkaan viivalla minua fun run hengessä tulette näkemään, mutta jälkikäteen paskan juoksun jälkeen voin toki valehdella sujuvasti, että kunhan tässä vain fiilistelin.

Hieman toki VITUTTAA, että jonkin verran olen nähnyt vaivaa asian eteen, että Vantaalle lähtiessä ei tarvitsisi sössöttää selityksiä jo etukäteen. Olen kuitenkin vertaa löysemmällä asenteella treenaamiseeni suhtautunut, että ihan hyvä matka on ollut tähän saakka, vaikka päämäärä näyttääkin saavuttamattomalta tällä kertaa.

tiistai, 19. syyskuu 2017

Mordorin Gaddafi

Kirjoittelinpa pitkän tarinan, mutta mutta. Oli nimittäin vimosen päälle pulitseri kamaa, mutta kovimpien juonenkäänteiden painaessa päälle, alkoi itseäkin niin paljon jännittämään, että meinasi lipsahtaa vallan jännäkakka housuun. Äkkiä kävin yläkerran yksiössä helpottamassa painentunnetta ja välittömästi takaisin tullessani huomsin, että tämä SAATANAN HOMOJUUTALAISKONE oli ruvennut päivittämään omin luvin itseään. Jäänee tälle vuodelle pultserit saamatta.

Oma Taivaista lainatakseni olen höykyttänyt tomumajaani kuin Gaddafi Libyan kansaa. Jossain vaiheessa, kun alkanut jostain kintereestä tahi limapussista kuulua VITTUILUA epämääräisen kivun muodossa, niin olen ne VÄLITTÖMÄSTI vaientanut kuin Saddam kurdit Halabjanissa kemiaa hyväksi käyttäen - kortisonilla.

daddam.jpg

Sen vertaa voin harjoittelusta kertoa, että on kyllä tullut treenattua. Sikäli määrät ja tehot ketä kiinnostaa, niin voisin ehkä referoida ohjelman tällä viisteen 1. liian paljon - kuntoon nähden, 2. liian kovaa - kuntoon nähden.

 

lauantai, 19. elokuu 2017

HCM:ltä ei yllätyksiä

Voisi kait sitä yrittää selitellä HCM:stä sitä sun tätä, mutta en vain jaksa - kerron sitten vaikka ylimenokaudella. Viksuinta tähän väliin todeta, jotta kroppa eikä psyyke ollut vielä valmis haasteeseen jonka heitin, mutta kokonaisuutena ajatellenhan, tässä ei mitään yllättävää tapahtunut.

Sen vertaa voin kertoa, että hengityksen puolesta hölkkävauhdilla kulki ihan mallikkaasti, eikä toi kipeä kantapääkään aiheuttanut ollenkaan häiriötä juoksuun.

Nyt on viikko palauteltu ja huollettu psyykettä kuin myös ruhoa. Nyt on aika tarttua asiaan ja varmistaa, että ruho on valmis lunastamaan uhoamiseni Vantaata ajatellen.

Työt hieman sotkee seuraavat pari päivää viimeisen harjoitteluperioidin aloitusta. Eipä kait sinällään haittaa, vaikka muutaman semisti kevennetyn päivän tähän vielä ottaakin. Kuitenkin tarkoitus on maanantaina palata täysimääräiseen harjoitusrytmiin.

 Nyt on suunnitelmana jättää turhanpäiväinen hölkkääminen vähemmälle, ja keskitytään seuraavat 7 viikkoa oleelliseen, eli nyt haetaan sellaista potkua juoksuun, että Vantaalla ei ole muuta mahdollisuutta kuin kulkea - tai mahdollisuus on toki olla kokonaan kulkematta. Tätä viimeisintä vaihtoehtoa en edes mieti.

tiistai, 8. elokuu 2017

Foliohattu

Jaksoin jopa kannettavan iskeä tulille, että käyn tänne päivittelemään tietoja. Yleensähän en jaksa kannettavaa avata, kuin sen tiimoilta sikäli täräytän kirjoitella ohjelmia puhtaaksi tiimille ja tämäkin tapahtuu normaalisti noin 3 viikon välein. Sunnuntaina taas kirjoittelin ohjelmat, mutta olin niin hapoilla siitä urakasta, etten sitten jaksanut ruveta täällä taivastelemaan.

Viime viikot on olleet suhteellisen PERSEESTÄ. Mietinkin, jotta jaksaako sitä ruveta ruikuttamaan, mutta koska olen niin hervoton RUIKUTTAJA, niin sama kait se on tännekkin täräyttää. 

Pari viikkoa sitten oltiin PA:n elikkäs Peten kanssa ratalla veivaamassa tulisia vetoja, kuten Kamis asiaa tykkää ilmaista. No meidän tapauksessa vedot eivät kovin tulisia ole olleet, mutta vetoja kuitenkin. Miehän nerouspäissäni lykkäsin jalkaan NB Hanzot kengiksi, elikkäs sellaiset keveähköt kilpatossut. Olen pyhästi joskus itselleni luvannut, etten ikinä radalla juokse kovempaa kuin vain piikkareissa, sillä 2009 Kalevan Kisoissa märällä Mondolla maratontossussa liukasellessa meinasi meikää käydä itkettämään.

Kuitenkin tämän pyhän lupaukseni menin rikkomaan, sillä viime aikoina en ole saanut piikkareilla juoksua rullaamaan mieleisellä tavalla. Johtuu HELVETIN isosta kuormasta jota kannan mukanani, sitä kutsutaan nimeltä (olen)läski, sekä liian heikosta lihaskunnosta, jota kansankielellä kutsutaan PASKAKUNTOISUUDEKSI.

Rupesin etsimään oikopolkua, elikkäs kikkakolmosta vauhtien löytymiseksi, joten kenkävalinta osui Hanzoon. Lopputulemmana oli se, että kyllähän kello hieman myötämielisempi yritykselleni saavuttaa muutama tulinen veto, mutta kantapää taas ei tykännyt siitä yhtään.

Treenatessa en tuntenut mitään normaalista poikkeavaa, mutta verryttelyjen jälkeen autolla kotiin päästyäni en voinut olla huomaamatta kanta-alueen kipua. Enhän vasemmalla jalalla ei meinannut pystyä astumaan. Seuraavalle päivälle oli inventoitu pitkä 36km, jonka jätin suosiolla väliin, sillä rappusien alas tuleminen oli melkoista taiteilua. Välittömästi aloitin kylmähoidon, Voltaren geelillä hölväämisen sekä tulehduskipulääkekuurin. Muutaman päivän jaksoin kuunnella kipuja, jonka jälkeen kävin hakee kortisoonipiikin. 

Nytpä tilanne on sen verran OK kantimissa, että olen juossut kevennetyllä ohjelmalla ja kantapää on siinä kunnossa, ettei juoksua sinänsä ole haitannut, kunhan on vain juossut ns tärkeät harjoitukset.

Alkujaan oli suunnitelmissa vetää suht kovalla kuormalla HCM:lle saakka ja sen jälkeen ruveta hiomaan ylä-aluetta kohti Vantaan maratonia. Nyt kuitenkin menen kisan kerrallaan, eli juoksen HCM:n ja sikäli epätervettä kipua tuntuu jalassa, niin keskeytän ilman suuria tunnontuskia. Mietin sen jälkeen rupeanko huilamaan metsästellen, vai vieläkö yritän saada koiven siihen kuntoon, että olisi mahdollisuuksia Vantaalla startata. Toinen vaihtoehto on, että juoksen pelkästään HCM:n ja sikäli kisan jälkeen jalka on niin kipeä, ettei mitään järkeä, niin siitä metsästyskausi ja lepo. Kolmas vaihtoehto on että jalka on riittävän OK kisan jälkeen, ja muokkaan järkevän ohjelman kohden Vantaata.

Näillä näkymin kuitenkin jalka on sillä tolalla, että yritän ainakin HCM:llä juosta, vielä viikko sitten olin valmis heittämään pyyhkeen kehään. Tavoite edelleen siellä 2.45 haminoissa, mutta katsoo miten kulkua on...

Tietysti nythän pääsee Kamismaisesti näädät nillittimään reteenkutkulleen, että "MINÄ OON AINA TIENNYT ETTEI TOSTA MITÄÄN TULE". Mua ei sinänsä VITTUAKAAN hetkauta moinen nillitys. Voin jo etukäteen sanoa, että tehkää itse paremmin ja nillittäkää sitten. Kuitenkin kaiken onnistuessaan kohdalleen, niin meidän tiimistä HCM:llä on 3 juoksijaa 15-20 sakissa ja lähtökohdat on siinä, että jokainen meistä on HELVETIN iljettävä totaalisen lahjaton läski.

Sitten ketä nillittäminen vähemmän kiinnostaa ja penkkiurheilu hieman enemmän, niin HCM:llä on mielenkiintoinen kilpailutilanne, kun pistätte ForrestGuuri HCM:n seura hakuun ja seuraatte miten kilpailu etenee Peten, Kannisen ja minun osalta. Ollaan kaikki suurinpiirtein samassa maratonin suorituskykykondiksessa. Kanninen ja minä ollaan ehkä pikkaisen paremmalla tolalla hapenotossa, mutta Petellä on raaka kestävyys tällä hetkellä huomattavasti kovempi, kuin muilla. Kannisen kuntoa ollaan pikkaisen paremmin herkistelty ennen kisaa ja Petellä taasen on herkistely ollut vähempää. Itse en oikeastaan ole omalla kohdalla pystynyt muuta tekemään, kuin toivomaan parasta ja luottamaan siihen, että kisassa pystyn olemaan:"niin raaka jätkä ittiäni kohtaan ja sukkuroin itteni hurmostilahan", eli puhtaasti vedän säkällä, tuurilla ja hyvällä onnella. Nytkin makaan sohvalla Kamismaisesti foliohattu päässä, ja odotan josko kosminensuperkompensaatio iskisi.

 

keskiviikko, 26. heinäkuu 2017

Punkkia

Hengissä ollaan ja elämä jatkuu samalla tavalla kuin viimeiset 2,5kk. Töissä hiimailen niin kuin listat sanoo, ja väliajat sämplään reeniä sen minkä ruho antaa periksi. Ainakin sen olen huomannut, että palautumiskyky on huomattavasti heikompi kuin ennen kolmen vuoden urheilutaukoa. Olisihan se PERKELEEN epäreilua itseä ja kaikkia kohtaan, jos ei olisi väliä onko treenannut vai ei, vaan aina kulkisi samalla tavalla.

Joskus herkällä hetkellä sitä käy itseään moittimaan, jotta olenpa säälitävä PASKA, kun ei ole tullut edellisenä syksynä/talvella rakennettua minkäälaista kuntoa ja edellytyksiä treenailla kovempaa, mutta turhaahan sitä käydä ruikuttamaan. Eihän se turhan jatustelu hyödytä yhtään mitään, ja tulipahan välistä nähtyä vähän toisenlaista elämääkin.

Eilen käytiin PA:n kanssa luukuttamassa vähän kovempaa Aholan suunnalla, ja molemmilla sattui vähän huonompi päivä kulkemisen suhteen. Itellä jalat oli hieman heikolla hapella ja PA:n vatsa leipoi kiinni n 10km:n kohdalla, vaikka alkuun näyttikin meno pelottavan vahvalle ja vauhti rennon letkeälle.

Enpä sitten tiedä miten vaikuttaa päällä oleva antibioottikuuri kulkemiseen. Punkin MULKEROHAN tarttui viikko sitten jalkaan kiinni, ja mullahan turposi koko jalkaterä sekä meni aivan helakan punaiseksi. Yleisen joukkohyperventiloimisen siivittämänä, pitihän mun käydä lääkäriltä käydä kuitattaamassa 3 viikon vahva kuuri päälle. Ihmettelinkin yks aamu kun rupesi tekee mieli kuunnella sex pistolsia ihan huimana, jotta mikähän viiraa. No tuntia myöhemmin asia selvisi, kun hokasin jotta punkki oli tarrannut pari päivää aikaisemmin varpaiden väliin.

Viikkokilometrejä en tarkemmin ole laskenut, mutta germiitin ohjelma on näytellyt viimeisille 7 päivälle sellaista 160-195km määriä riippuen viikonpäivästä. Ohjelmoinnissa nerokkaasti päätin tehdä PK1, PK2 ja kilpailuun valmistavan kauden samaan aikaan.

  • Olen ForrestG

    Täällä n.29-vuotias wannabe maratoonari kertoo elämänsä sekoiluista.

    Tarkemmin sanottuna, mie joskus tarinoin treenamisesta ja silloin tällöin vapaa-ajastani. Rehellisesti sanottuna, molemmat aiheet ovat PERSEESTÄ, mutta muutamat sairaan huumorintajun omaavat löytänevät surkuhupaisia piirteitä. Jos vielä jaksat jatkaa lukemista, niin LÄMPIMÄSTI suosittelen hoitoon hakeutumista!!

  • Lisäksi:

    Mikäli joku asia VITUTTAA tai NÄRÄSTÄÄ kutkulleen, niin voit vaikka avautua: forrestg78(fat)gmail.com

    Eläkä luulekkaan, että viittisin vastata joka kitinään SAATANA!!

    Lisäksi vielä ajatusten sekamelskaa Twitteristä:
    @ForrestGuuri
  • ForrestG:n Proteesilista

    - HCM ja HCR (molemmat ihan perseestä ja vieläpä saman järjestäjän kisoja, eikä näissä kisoissa myöskään ole reitti virallisesti mitattu PERKELE)
    - Mikkeli (ja kaikki savolaisten järjestämät urheilukisat)
    - Salmonella (Ebola-ravintolasta)
    - Pikkujoulut
    - Sonera (Kapitalistis-svedulainen)
    - Parturi Lime
    - Adidas (hiertää palleja, myös em. valmistajan kengät hiertää mun nyyttejä)

  • Juoksu-uran tavoite:

    HOLY MISSION

    Laittaa Kamis ja Manu-mies konttaamaan maraton alusta loppuun.


  • Stalkkerit

  • Luuseroinnit

    Keskeytykset:


    Joutsenossa 2006, 27 km kohdalla


    Hampuri 2007, 21 km kohdalla


    Tukholma 2008, 19 km kohdalla


    VITUN LUUSERI,


    mutta silti: